Seuraa meitä

Helsinki saa taas kesäterassinsa

AJASSA

Helsinki saa taas kesäterassinsa

Viime kesänä suuren suosion saanut Senaatintorin terassikokeilu saa tulevana kesänä jatkoa, mutta uudessa paikassa. Terassialuetta suunnitellaan nyt Kasarmitorille.

Mikäli koronatilanne sallii, Helsinki saa taas kesäterassinsa, tällä kertaa Kasarmitorille.
– Viime kesän terassikokeilu Senaatintorilla oli todella onnistunut. Hanke keräsi kiitosta kaupunkilaisilta ja kotimaanmatkaajilta ja sen merkitys mukana olleille ravintoloille ja koko keskustan elinvoimaisuudelle oli huomattava. Pitkittyneen pandemian takia vastaavia piristysruiskeita tarvitaan edelleen, sanoo Helsingin pormestari Jan Vapaavuori.
Kasarmitorin kesän on määrä avautua Helsinki-päivänä 12.6. ja jatkua aina elokuun puoliväliin saakka. Ravintolatoimijoiden haku aukeaa 6.4. ja siitä ilmoitetaan erikseen. Kasarmitorin kesä on Helsingin kaupungin eri toimialojen yhteinen hanke, jonka käytännön organisoinnista ja koordinoinnista vastaa kaupungin omistama kiinteistökehitysyhtiö Helsingin Leijona Oy.
Koronaturvallisuus otetaan huomioon lähtökohtaisesti jo koko terassi- ja katukokeilualueen suunnittelussa. Muun muassa turvavälit, käsienpesupisteet ja jonotussuunnat mietitään tarkasti.
– Emme tietenkään tiedä, minkälainen koronatilanne Suomessa on kesällä. Kulloistenkin säännösten ja rajoitusten mukaan sitten toimitaan, sanoo Helsingin Leijona Oy:n kauppapaikkajohtaja Peggy Bauer.

Mainos
Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta AJASSA

Ilmoitus

Uusimmat artikkelit

Ilmoitus
Mainos
Ylös