Seuraa meitä

Helsinkiläisten huolenaiheet

AJASSA

Helsinkiläisten huolenaiheet

Tuoreen tutkimuksen mukaan ilmastonmuutos on helsinkiläisten suurin huolenaihe. Vieraskieliset helsinkiläiset ovat enemmän huolissaan muun muassa terrori-iskuista ja omasta taloustilanteestaan.

Uuden turvallisuustutkimuksen mukaan kaksi kolmannesta helsinkiläisistä on huolestunut ilmastonmuutoksesta. Heidän osuutensa on kasvanut selvästi kolmen vuoden takaiseen vastaavaan tutkimukseen nähden. Ilmastonmuutoksen jälkeen helsinkiläiset ovat eniten huolestuneita lasten ja nuorten tulevaisuudesta sekä tuloerojen kasvusta.
Oma elämänvaihe näkyy vastaajien huolien painotuksissa, sillä nuorilla ja
ikääntyneillä on osin eri huolenaiheet. Ilmastonmuutos on silti kaikkien yhteinen huoli. Iäkkäämmät eli 70-79-vuotiaat ovat muita huolestuneempia maailmanlaajuisista ongelmista. Nuoret ja nuoret aikuiset ovat sen sijaan huolissaan työ- ja taloustilanteesta sekä yksinäisyydestä. Omien vanhempien pärjääminen tulee ajankohtaiseksi 30–39-vuotiaiden ikäryhmässä.
Vieraskielisten helsinkiläisten huolenaiheet eroavat selvästi muista helsinkiläisistä. Heillä on huomattavan paljon enemmän huolta omasta taloudesta, mutta myös sodista ja mahdollisista Suomessa tapahtuvista terrori-iskuista.

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta AJASSA

Ylös