Seuraa meitä

KesäAmfi heinäkuussa Tapiolassa

AJASSA

KesäAmfi heinäkuussa Tapiolassa

Heinäkuussa Espoon kulttuurikeskus tuo ohjelmaa Tapiolan keskusaltaan äärellä sijaitsevalle ulkoilmanäyttämö Amfille.
-Haluamme tuoda kaikille maksutonta kulttuuritarjontaa ulos niinä viikkoina, jolloin kulttuurikeskus on suljettuna, kertoo kulttuurituottaja Marianne Marttila.

Kesän aikana Amfilla nautitaan lastenteatterista, After work -keikoista ja heittäydytään tanssin pyörteisiin äänettömissä diskoissa. -Kulttuurikeskuksen K50 iltapäivädiskot ovat olleet erittäin suosittuja, joten päätimme kesän kunniaksi siirtää diskon Amfille, ja toteuttaa sen mieleenpainuvana Silent Discona, jossa tanssijat kuulevat DJ:n soittaman musiikin kuulokkeiden kautta, Marttila kuvailee.
Amfin musiikkitarjontaan kuuluu tänä kesänä kaksi keikkaa. Heinäkuun ensimmäisenä perjantaina esiintyy duo Ben Granfelt & Bryn Jones, joiden settiin sisältyy omien kappaleiden lisäksi covereita muun muassa Pink Floydilta, Neil Youngilta ja The Who-yhtyeeltä. Seuraavana perjantaina Amfille astuu kovassa nosteessa oleva laulaja-lauluntekijä Leo, jonka isot ja tarttuvat melodiat sopivat hienosti ulkoilmakonsertin tunnelmaan. Nimensä mukaisesti After work -keikat järjestetään alkuillasta, joten niistä pääsevät nauttimaan hekin, jotka eivät lomaile heinäkuussa. Nimensä mukaisestikin piknikille saa ottaa omia eväitä ja nauttia kesäisestä perjantain alkuillasta hyvän musiikin kera.

KesäAmfin ohjelma:
To 4.7. klo 16-18, Silent Disco K50
Pe 5.7. klo 17-18,After work -piknik: Ben Granfelt & Bryn Jones
To 11.7. klo 16-18, Silent Disco ikärajaton
Pe 12.7. klo 17-18, After work -piknik: LEO
Ti 16.7. klo 14-14.30, Perhepiknik: Äkkivääriä flamingon sääriä

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta AJASSA

Ylös