Seuraa meitä

Kiviksen avajaisia juhlitaan syksyllä

AJASSA

Kiviksen avajaisia juhlitaan syksyllä

Kivistön uusi lähipalvelukeskus Kivis on valmistumassa Hämeenlinnanväylän varteen. Kauppakeskuksen avajaisia päästään viettämään lokakuun alussa.

Uusi kauppakeskus Kivis sijaitsee Vantaalla, Kivistön juna-aseman ja bussiterminaalin yhteydessä. Kauppakeskukseen avataan muun muassa Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen uusi terveysasema sekä hammashoitola. Terveysaseman lisäksi rakennuksesta löytyy Lidl ja S-market, Vantaan kaupungin kaupunkikulttuurin tilat, kuntokeskus ja kukkakauppa sekä ravintoloita ja kahviloita. Kivis avataan 5.10. ja avajaisia vietetään kolmen päivän ajan. Kaupunkikulttuurikeskus Mosaiikkiin tulee kirjasto, nuorisotila, ja tiloja kaupunkilaisten, järjestöjen ja yhteisöjen käyttöön. Kirjaston ja nuorisotilan kalustaminen on vielä kesken ja tilat avataan käyttäjille kokonaisuudessaan myöhemmin marraskuun alkupuolella. Kauppakeskuksen avajaispäivänä 5.10. Mosaiikissa on kuitenkin ohjelmaa ja kahvitarjoilu. Avajaisten yhteydessä kirjaston aulatilassa on myös mahdollista lainata, palauttaa ja noutaa varauksia sekä käyttää asiakastietokoneita. Vuoteen 2030 mennessä Kivistön asukasluvun on ennustettu nousevan yli 26 000:een ja jo nyt uuden palvelukeskittymän alueella asuu n. 15 300 asukasta. Alueella valtaosa asukkaista on nuoria ja keski-ikäisiä aikuisia ja lapsiperheitä, ja erityisesti 30–44 -vuotiaiden määrän odotetaan lähitulevaisuudessa kasvavan.

Kuva ARCO Architecture Company

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta AJASSA

Ylös