Seuraa meitä

Matkamessujen vastuullisuuskilpailun voittaja on Saimaa Canoeing

AJASSA

Matkamessujen vastuullisuuskilpailun voittaja on Saimaa Canoeing

Matkamessujen vastuullisuuskilpailun finaalissa voitosta kilpaili viisi kovatasoista yritystä. Näistä viidestä yrityksestä kilpailun tuomaristo valitsi voittajaksi Saimaa Canoeing, joka palkittiin Suomen Messusäätiön myöntämällä 6 000 euron palkintorahalla.

Perusteluina voittajan valinnalle on koko palvelun moniulotteisuus ja lähtökohta, jossa sitoutetaan niin maan omistajat kuin kyläläiset, kunta, kalastusosuuskunta ja metsäyhtiö sekä kirkastetaan jokamiehen oikeuksien vastuullista hyödyntämistä matkailutarkoituksessa.

”Kilpailun finaali oli äärimmäisen tasaväkinen. Saimaa Canoeing on erinomainen esimerkki uudistavasta matkailusta, kuinka olemassa olevaa infrastruktuuria ja yhteisöllisyyttä hyödyntämällä voidaan jättää ympäristö parempaan kuntoon kuin aikaisemmin. Lisäksi matkailun hyödyt jakautuvat tasaisemmin ja elävöitetään yhteistä elinympäristöä. Saimaa Canoeing on selkeä uudistavan matkailun suunnannäyttäjä”, sanoo kilpailun raadin puheenjohtaja Timo Saranpää.

Saimaa Canoeingia edustava Sanna Korhonen korosti Helsingin Messukeskuksessa tehdyssä esittelyssään jokamiehen oikeuksien oikeanlaista käyttöä. ”Mitä enemmän etuoikeuksia, sitä enemmän on myös vastuuta. Olemme mm. kunnostaneet vanhan pappilan liha-aitan majoitustarkoitukseen”, sanoo Sanna Korhonen. Kysyttäessä mihin palkintoraha käytetään, Korhonen vastaa, että hyvä pitää pistää kiertämään. ”Käytämme palkintorahan Blue care -toimintaan eli järjestämme lapsille ja nuorille perheille melontatoimintaa sekä lisää huusseja ja leiripaikkoja”.

Kuva Saimaa Canoeing

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta AJASSA

Ylös