Seuraa meitä

70 on vain numero

IHMISET

70 on vain numero

70 on vain numero Ensi-ilta: 25.02. Ikäraja: 12 Pituus: 102 min. Ohjaus: Johanna Vuoksenmaa Näyttelijät: Hannele Lauri, Mikko Nousiainen, Marja Packalén, Misa Palander Genret: Draama, Komedia

70 on vain numero on Johanna Vuoksenmaan uusi komedia, jonka pääroolissa iskelmätähti Seija Kuulana loistaa Hannele Lauri. Lavalla Seija säihkyy yleisön rakastavien katseiden valossa, mutta kotonaan hän syö kylmää nakkia ja juo piimää yksin yönälkäänsä. Stailisti Shanella (Misa Palander) on hänen läheisin ihmisensä. Seija on oppinut suojaamaan yksityisyyttään pakon edessä, mutta suojaus toimii myös eristeenä, ja vaikka Seija on ”koko kansan rakastama”, hänen on vaikea päästää lähelleen ketään. Seija tapaa kirjoitusileirillä Laurin (Mikko Nousiainen) ja yhteistyön tuoksinassa päästää itsensä rakastumaan. Seijan olisi uskallettava astua jumalattaren korokkeeltaan ihmisten pariin. Vaikka jumalattaret eivät täytä vuosia, tuo rakkaus eteen asioita, joissa ikä onkin voimavara eikä rasite. Elokuva on kunnianosoitus suomalaisille naisartisteille ja elokuvassa kuullaan useita koko kansan rakastamia hittejä. Ohjaaja Johanna Vuoksenmaa kertoo elokuvansa valloittavasta päähenkilöstä: ”Seija Kuula on megatähti, iskelmäkuningatar potenssiin kaksi. Seija on tottunut siihen, että maailma tottelee häntä ja hänellä on keinonsa saada se taipumaan tahtoonsa. Kun suorapuheisen Seijan elämässä tapahtuu jotain, se päätyy takuuvarmasti otsikoihin. Seksikäs, itsevarma ja karismaattinen olemus saa kanssaihmiset lumoutumaan, mutta se millainen Seija on julkisivunsa takana oikeasti, paljastuu elokuvassa.”

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta IHMISET

  • IHMISET

    Kalevan kisat Espoossa

    Kirjoittanut

    Yleisurheilun kotimainen kärki kokoontuu 1.-3.8. Leppävaaran stadionille kisaamaan Suomen mestaruuksista. Ihmiset Elokuussa Leppävaaran stadionilla on mahdollista...

  • IHMISET

    Mies joka ei kuollutkaan

    Kirjoittanut

    Elisa Viihde -alkuperäissarjan ensimmäisen kauden lopulla jätimme Jaakolle (Jussi Vatanen) jäähyväiset. Omaksi ja muiden hämmästykseksi Jaakko...

  • IHMISET

    Taltuttaako Malesia selviytyjät?

    Kirjoittanut

    Elokuussa Nelosella starttaavassa Selviytyjät Suomi -ohjelmassa 16 kilpailijaa kamppailee selviytymisestä Malesian villissä viidakossa. Ihmiset Moni asia...

  • IHMISET

    Au pairit Thaimaassa

    Kirjoittanut

    Au pairit jatkuu uusilla, jo 12. kauden jaksoilla Thaimaassa. Viidakon ja vuorten ympäröimä Chiang Main kaupunki...

  • IHMISET

    Suomen kansalaiset valloittavat Sveitsin

    Kirjoittanut

    Maailman suurin musiikkiviihdeohjelma Eurovision Song Contest järjestetään tänä vuonna Sveitsin Baselissa. Ihmiset Ensimmäinen semifinaali järjestetään viisuviikon...

Ylös