Seuraa meitä

Hei, me lauletaan

IHMISET

Hei, me lauletaan

The Voice of Finlandin 13. tuotantokausi alkaa Nelosella tammikussa. Uudella kaudella nähdään kaksi uutta tähtivalmentajaa, kun Sanni ja Arttu Wiskari liittyvät Maija Vilkkumaan ja Elastisen seuraan punaisille tuoleille.

Maamme uuden laulajalupauksen etsiminen alkaa tuttuun tapaan Ääni ratkaisee -vaiheella, jossa todella vain äänellä on merkitystä. Kausi huipentuu suoriin lähetyksiin, joissa 12 jäljellä olevaa kilpailijaa taistelevat kansansuosiosta. Mukana tämän vuoden kilpailussa ovat muiden muassa Emil Hallberg Sipoosta. Emil työskentelee tanssinopettajana ja myös kilpailee tanssin maailmassa. Tina Sandqvist Espoosta kokee, ettei musiikki ole hänelle vain harrastus, vaan se on pikemminkin elämäntapa. Tamperelainen Jari Uutela, on ammatiltaan muusikko, joka tekee mies ja kitara -keikkaa sekä työskentelee kouluvalmentajana. Sini Ikävalko Helsingistä on pastori, joka oli mukana The Voice of Finlandissa jo vuonna 2017. Janne Ryynänen Tampereelta on kemian, fysiikan ja matematiikan opettaja. Kuopiolainen Annamaria Heikkinen on siskonsa kanssa kahta päiväkotia pyörittävä yrittäjä. Hän laulaa soul-bändissä ja soittaa pianoa. Ohjelman juontajina nähdään Heikki Paasonen ja Jaana Pelkonen.

Nelonen Voice of Finland 19.01. klo 20:00

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta IHMISET

  • IHMISET

    Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi!

    Kirjoittanut

    Itsenäisyyspäivää juhlitaan tänä vuonna Linnan juhlien, Linnan jatkojen, Tuntemattoman sotilaan sekä muun juhlapäivään sopivan ohjelmiston parissa....

  • IHMISET

    Olipa kerran televisio

    Kirjoittanut

    Olipa kerran televisio vie katsojat aikamatkalle suomalaisiin olohuoneisiin ja paljastaa, kuinka televisio mullisti koko Suomen. Ihmiset...

  • IHMISET

    Kehitellään uutta ruokaa

    Kirjoittanut

    Suomalainen menestysresepti etsii jälleen uutta kotimaista ruokakauppojen menestystuotetta. Ihmiset Suomalainen menestysresepti -ohjelma etsii edelliskausien tapaan kotimaisia...

  • IHMISET

    Matkalla siellä jossain

    Kirjoittanut

    Amazing Race Suomi vie jälleen 11 paria seikkailuun kaukana kotoa. Heikki Paasosen juontaman suosikkiohjelman kolmas kausi...

  • IHMISET

    Uutta kotimaista jännitystä

    Kirjoittanut

    Jäänmurtaja on jäänyt loukkuun talvimyrskyyn talvipäivänseisauksena. Merivartija Sanna Tannerin täytyy ratkaista mysteeri, ennen kuin hänestä tulee...

Ylös