Seuraa meitä

Kenestä leivotaan mestari?

IHMISET

Kenestä leivotaan mestari?

Nelosella starttasi keskiviikkona 17.03. Mestareiden mestari -ohjelman uusi kausi. Ohjelmassa kaksitoista uransa päättänyttä huippu-urheilijaa kamppailee joukkueina toisiaan vastaan.

Mestareiden mestarin yleisurheilujoukkueessa kisaavat pituushyppääjä Tommi Evilä, pikajuoksija Markus Pöyhönen ja keihäänheittäjä Taina Ojaniemi.
Jääjoukkueessa mukana ovat NHL-kiekkoilija Sami Helenius, pikaluistelija Mika Poutala ja jääkiekkoilija Emma Terho.
Kamppailujoukkueeseen kuuluvat nyrkkeilijä Amin Asikainen sekä painijat Marko Asell ja Petra Olli.
Suksijoukkueeseen kuuluu kolme hiljattain uransa lopettanutta kilpailijaa, eli hiihtäjät Matti Heikkinen ja Aino-Kaisa Saarinen sekä ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen.
Kaikki kaksitoista urheilijaa pysyvät mittelössä mukana pitkälti yli sarjan puolivälin. Sen jälkeen he putoavat tiimi kerrallaan, kunnes ohjelman finaalissa voittajajoukkueen kolme jäsentä taistelevat keskenään siitä, kuka heistä on mestareiden mestari.
Kisojen välissä urheilijat viettävät yhdessä vapaa-aikaa ja oppivat tuntemaan toisensa aivan uudella tavalla. He myös muistelevat vuorollaan uransa ratkaisuhetkiä sekä suurimpia voittoja ja pettymyksiä.
Ahvenanmaalla kuvatun sarjan juontaa Heikki Paasonen.
-Kilpailijat syttyivät erityisesti siitä, että kyseessä oli joukkuekisa. Asenne oli uskomaton ja suoritusten perusteella tyypit eivät todellakaan olleet mitään entisiä urheilijoita vaan edelleen superammattilaisia, kertoo Paasonen.

Mestareiden mestari
Jakso 1/10
Nelonen
21.03.2021 klo 17.30

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta IHMISET

  • IHMISET

    Isä ja tytär rosvojen jäljillä

    Kirjoittanut

    Murha Hangossa on Matti Remeksen Ruben Waara -romaaneihin perustuva rikossarja. Matti Ristisen näyttelemä, juuri 50 vuotta...

  • IHMISET

    Onnettomuustutkijan arkipäivää

    Kirjoittanut

    Ylen kotimaisessa uutuusdraamassa valtava junaonnettomuus idyllisessä pikkukaupungissa järkyttää koko Suomea, ja Marita Kaila joutuu uransa vaikeimman...

  • IHMISET

    Ammattiauttajat kuppiloiden apuna

    Kirjoittanut

    Uudistusta kaipaavat suomalaiskuppilat saavat jälleen tuulta purjeisiinsa, kun rakastettu ja hyväntuulinen Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja...

  • IHMISET

    Hullunkuriset perheet

    Kirjoittanut

    Venla-palkitun Atte Järvisen ohjaaman ja käsikirjoittaman Sunnuntailounaan uusi tuotantokausi alkaa maaliskuussa. MTV-alkuperäissarjan neljännellä tuotantokaudella Eevi (Elena...

  • IHMISET

    Rikoksen anatomia saa uuden juontajan

    Kirjoittanut

    Rikoksen anatomian uutena juontajana nähdään Kristiina Komulainen, jonka johdolla perehdytään kahteentoista suomalaisia puhuttaneeseen ja koskettaneeseen rikokseen....

Ylös