Seuraa meitä

Kesän urheiludraama jatkuu

IHMISET

Kesän urheiludraama jatkuu

Yleisurheilun EM-kisat käydään Münchenissä 15.–21.8. osana suurta, monilajista EM-kisatapahtumaa. Suomalaisittain kisoissa nähdään iso joukkue, johon kohdistuu myös menestysodotuksia.

Yle välittää kisatapahtumat ja suomalaisurheilijoiden tunnelmat niin tv:ssä kuin radiossa. Kisat selostaa tv:ssä kaksikko Kimmo Porttila–Simo Leinonen suomeksi ja Janne Isaksson ruotsiksi, radion selostuskaksikko on Jarmo Lehtinen ja Johannes Oikarinen. Oregonin MM-kisojen tapaan myös Suomen yleisurheilun EM-joukkue on erittäin suuri. Huomionarvoista joukkueessa on se, että naisten puolella Suomella on urheilija lähes joka lajissa. Ainoastaan pituushypyssä ja 3 000 metrin esteissä ei ole suomalaisnaista mukana. –Meillä on jokaisessa EM-kisojen urheilumuodossa edustus joko miehissä tai naisissa. Se kertoo laajuudesta, mikä meillä tällä hetkellä kotimaisessa yleisurheilussa on, Suomen Urheiluliiton valmennuspäällikkö Tuomo Salonen kertoi YLElle. Suomella on täysi edustus peräti yhdeksässä eri lajissa. Naisten maratonilla Suomella on puolestaan neljä urheilijaa. Salonen kertoo, mistä on kyse. –EM-kisojen maratonin yhteydessä on joukkuekilpailu. Normaalisti kolme urheilijaa per maa saa osallistua, mutta joukkuekilpailun takia maksimimäärä on kuusi. Sääntö on se, että jos henkilökohtaiseen kilpailuun on vähintään kaksi valintakelpoista urheilijaa, joukkueen saa täyttää täyteen asti, Salonen jatkoi.

Yleisurheilun EM-kisat, München, Saksa 15.–21.8. Yle TV2 ja Yle Areena

Kuva: Tomi Hänninen/YLE

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta IHMISET

  • IHMISET

    Suomen kansalaiset valloittavat Sveitsin

    Kirjoittanut

    Maailman suurin musiikkiviihdeohjelma Eurovision Song Contest järjestetään tänä vuonna Sveitsin Baselissa. Ihmiset Ensimmäinen semifinaali järjestetään viisuviikon...

  • IHMISET

    Uusi kausi uudet kujeet

    Kirjoittanut

    Jo viidesti Kultaisella Venlalla palkitun Suurmestarin kuudes tuotantokausi starttaa MTV:n sunnuntai-illoissa 27.4. Ihmiset Jaakko Saariluoma laatii...

  • IHMISET

    Lapin masemissa katsotaan kuka on kuka

    Kirjoittanut

    Viime keväänä tv-ruutuihin palannut Suuri seikkailu saa jatkoa. Uudella kaudella nähdään jälleen joukko julkisuudesta tuttuja henkilöitä,...

  • IHMISET

    Nenäpäivän uudet kujeet

    Kirjoittanut

    Nenäpäivä-keräys huipentuu lauantaina 22.3. Nelosella ja Ruudussa esitettävään kaksituntiseen suoraan lähetykseen. Ihmiset Kaksituntisen suoran lähetyksen juontavat...

  • IHMISET

    Nina myy ja Marko remppaa

    Kirjoittanut

    Remppa vai muutto Suomi uudistui, kun sisustusarkkitehti Marko Paananen saa leikkimieliseksi kilpakumppanikseen kiinteistönvälittäjä Nina Schönbergin. Ihmiset...

Ylös