Seuraa meitä

Keskustelunpaneelin viimeiset osat

IHMISET

Keskustelunpaneelin viimeiset osat

MTV:n pitkäaikainen paneelishow Pitääkö olla huolissaan? päättyy panelistien yhteisesti tekemällä päätöksellä. Ohjelman viimeiset neljä jaksoa esitetään MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla sunnuntaisin 7.5. alkaen.

Jenni Pääskysaaren, Pirjo Heikkilän, Tuomas Kyrön ja Miika Nousiaisen tähdittämä Pitääkö olla huolissaan? loppuu. Ohjelman tekijät ovat yhdessä päättäneet, että 12 tuotantokauden jälkeen on aika heittää jäähyväiset. Sarjasta nähdään vielä neljä ennen esittämätöntä jaksoa su 7.5. alkaen. Huolipaneelin viimeiset vieraat ovat juontaja, toimittaja Peltsi Peltola, näyttelijä Santtu Karvonen, monimuotoisuuden asiantuntija Sara Salmani ja stand up -koomikko Matti Patronen. Pitääkö olla huolissaan? alkoi MTV:llä syyskuussa 2016. Ensimmäisen jakson vieraana nähtiin Aku Hirviniemi. Ensimmäinen panelistien käsittelemä aihe oli kahviaiheinen. Helsinkiläinen Outi tahtoi tietää, pitääkö siitä olla huolissaan, kun ei ole 30 vuoden ikään mennessä oppinut juomaan kahvia. Kaikkiaan Pitääkö olla huolissaan? -ohjelmaa on tehty 12 tuotantokauden verran. Katsojien lähettämiä huolia on puitu lähes 150 jaksossa ja huolia käsiteltiin noin 1200 kappaletta. Ohjelmaa on juontanut sen alusta saakka Jenni Pääskysaari. Heikkilän, Kyrön ja Nousiaisen lisäksi vakiopanelistina toimi Kari Hotakainen, joka jäi pois ohjelmasta edellisen kauden päätteeksi. Hotakainen oli mukana ohjelmassa 11 tuotantokauden ajan. –Sydämellinen kiitos kaikille niille, jotka ovat millään tavalla vuosien varrella sotkeutuneet tämän ohjelman tekemiseen, erityisesti ihanille katsojille. Kaikkein suurin kiitos kuuluu luonnollisesti kansalaisille, jotka jakoivat huolensa meidän kanssamme. Ilman niitä tätä ohjelmaa ei olisi koskaan ollutkaan.

Pitääkö olla huolissaan? MTV3 Su 7.5. klo 21.00

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta IHMISET

  • IHMISET

    Suomen kansalaiset valloittavat Sveitsin

    Kirjoittanut

    Maailman suurin musiikkiviihdeohjelma Eurovision Song Contest järjestetään tänä vuonna Sveitsin Baselissa. Ihmiset Ensimmäinen semifinaali järjestetään viisuviikon...

  • IHMISET

    Uusi kausi uudet kujeet

    Kirjoittanut

    Jo viidesti Kultaisella Venlalla palkitun Suurmestarin kuudes tuotantokausi starttaa MTV:n sunnuntai-illoissa 27.4. Ihmiset Jaakko Saariluoma laatii...

  • IHMISET

    Lapin masemissa katsotaan kuka on kuka

    Kirjoittanut

    Viime keväänä tv-ruutuihin palannut Suuri seikkailu saa jatkoa. Uudella kaudella nähdään jälleen joukko julkisuudesta tuttuja henkilöitä,...

  • IHMISET

    Nenäpäivän uudet kujeet

    Kirjoittanut

    Nenäpäivä-keräys huipentuu lauantaina 22.3. Nelosella ja Ruudussa esitettävään kaksituntiseen suoraan lähetykseen. Ihmiset Kaksituntisen suoran lähetyksen juontavat...

  • IHMISET

    Nina myy ja Marko remppaa

    Kirjoittanut

    Remppa vai muutto Suomi uudistui, kun sisustusarkkitehti Marko Paananen saa leikkimieliseksi kilpakumppanikseen kiinteistönvälittäjä Nina Schönbergin. Ihmiset...

Ylös