Seuraa meitä

Konsta Hietanen puolustaa mestaruuttaan

IHMISET

Konsta Hietanen puolustaa mestaruuttaan

Nelosen Tähdet, tähdet -ohjelma nähdään huhtikuussa uudistuneena. Kilpailemassa ovat Sami Hedberg, Meiju Suvas, Jarkko Tamminen, Maria Lund, Lauri Mikkola, Sara Siipola, Mikael Forsby sekä ohjelmaan paluun tekevä näyttelijä ja Tähdet, tähdet -voittoaan puolustava Konsta Hietanen.

Tähdet, tähdet perustuu kansainväliseen The Ultimate Entertainer -formaattiin, joka eroaa perinteisistä laulukilpailuista siten, että siinä kilpaillaan ensisijaisesti parhaan viihdyttäjän tittelistä. Ohjelmasta nähdään seitsemän jakson kausi, jonka tuomareina toimivat Hanoi Rocks -legenda Sami Yaffa, Radio Suomipopilta tuttu Juuso Mäkilähde ja Suomen kansallisoopperan taiteellinen johtaja Lilli Paasikivi. Kauden juontaa Susanna Laine, joka on musiikkiteatterin ammattilainen itsekin. Maria Lund odottaa kisaa innolla. –Tämä formaatti on pitkään ollut haaveeni, ihan parasta päästä haastamaan itseäni, kertoo Lund. Sami Hedberg hämmästyttää laulutaidoillaan. –Musiikki oli mulle alunperin paljon tärkeämpää kuin komedian tekeminen, yllättää Hedberg. Tähdet, tähdet -ohjelman keskiössä ovat edelleen viikoittain vaihtuvat eri musiikkigenret, joiden syövereihin artistit sukeltavat ohjelmanumeroillaan.

Tähdet, tähdet Nelonen 9.4. klo 20.00

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta IHMISET

  • IHMISET

    Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi!

    Kirjoittanut

    Itsenäisyyspäivää juhlitaan tänä vuonna Linnan juhlien, Linnan jatkojen, Tuntemattoman sotilaan sekä muun juhlapäivään sopivan ohjelmiston parissa....

  • IHMISET

    Olipa kerran televisio

    Kirjoittanut

    Olipa kerran televisio vie katsojat aikamatkalle suomalaisiin olohuoneisiin ja paljastaa, kuinka televisio mullisti koko Suomen. Ihmiset...

  • IHMISET

    Kehitellään uutta ruokaa

    Kirjoittanut

    Suomalainen menestysresepti etsii jälleen uutta kotimaista ruokakauppojen menestystuotetta. Ihmiset Suomalainen menestysresepti -ohjelma etsii edelliskausien tapaan kotimaisia...

  • IHMISET

    Matkalla siellä jossain

    Kirjoittanut

    Amazing Race Suomi vie jälleen 11 paria seikkailuun kaukana kotoa. Heikki Paasosen juontaman suosikkiohjelman kolmas kausi...

  • IHMISET

    Uutta kotimaista jännitystä

    Kirjoittanut

    Jäänmurtaja on jäänyt loukkuun talvimyrskyyn talvipäivänseisauksena. Merivartija Sanna Tannerin täytyy ratkaista mysteeri, ennen kuin hänestä tulee...

Ylös