Seuraa meitä

Korona katkaisi Hans Välimäen kuvaukset

IHMISET

Korona katkaisi Hans Välimäen kuvaukset

Michelin-tähdistään ja lukuisista ravintoloistaan tunnettu keittiömestari Hans Välimäki astui Jyrki Sukulan saappaisiin ja ojentaa auttavan kätensä ongelmien kanssa painiville ravintoloille.

Hans Välimäki mietti sarjaan lähtemistä monelta kantilta.
–Jännitti tosi paljon. Ehtoni oli, että en halua ohjelmaan kaikista traagisimpia kohtaloita. En halunnut tehdä ohjelmaa, jossa mässäillään toisen epäonnella, Hans kertoi lehdistötilaisuudessa.
Neljä tuotantokautta Kuppilat kuntoon -sarjaa luotsannut Jyrki Sukula luovutti soppakauhan luottavaisin mielin Hans Välimäelle.
–Hans on Suomen menestynein ja arvostetuin keittiömestari. Hän nostaa ohjelman ihan uudelle tasolle oman kokemuksensa, vaatimustasonsa ja intohimonsa kautta. Suomessa ruoan taso on noussut hurjasti viimeisen 20 vuoden aikana, ja Hans on ollut yksi ilmiön aikaansaajista. Hänellä on myös pitkä kokemus yrittäjänä, Sukula sanoo. Kuppilat kuntoon -sarjaa ehdittiin kuvata ennen koronan tuomia rajoituksia Hans Välimäen kanssa vain kaksi jaksoa. Sen sijaan Välimäen toinen sarja, Hansin matkassa (kuva) ehdittiin saada kuvattua loppuun.

Hansin matkassa
La 6.6.
Liv klo 19.00
Kausi 1 -Jakso 10
Mika Salo

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta IHMISET

  • IHMISET

    Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi!

    Kirjoittanut

    Itsenäisyyspäivää juhlitaan tänä vuonna Linnan juhlien, Linnan jatkojen, Tuntemattoman sotilaan sekä muun juhlapäivään sopivan ohjelmiston parissa....

  • IHMISET

    Olipa kerran televisio

    Kirjoittanut

    Olipa kerran televisio vie katsojat aikamatkalle suomalaisiin olohuoneisiin ja paljastaa, kuinka televisio mullisti koko Suomen. Ihmiset...

  • IHMISET

    Kehitellään uutta ruokaa

    Kirjoittanut

    Suomalainen menestysresepti etsii jälleen uutta kotimaista ruokakauppojen menestystuotetta. Ihmiset Suomalainen menestysresepti -ohjelma etsii edelliskausien tapaan kotimaisia...

  • IHMISET

    Matkalla siellä jossain

    Kirjoittanut

    Amazing Race Suomi vie jälleen 11 paria seikkailuun kaukana kotoa. Heikki Paasosen juontaman suosikkiohjelman kolmas kausi...

  • IHMISET

    Uutta kotimaista jännitystä

    Kirjoittanut

    Jäänmurtaja on jäänyt loukkuun talvimyrskyyn talvipäivänseisauksena. Merivartija Sanna Tannerin täytyy ratkaista mysteeri, ennen kuin hänestä tulee...

Ylös