Seuraa meitä

Kuka kokkaa kovimmin?

IHMISET

Kuka kokkaa kovimmin?

Maailman yksi menestyneimmistä ruokaohjelmista MasterChef pyörii parhaillaan MTV3- kanavalla. Halutusta tittelistä kilpailee 12 urheaa kokkia.

MasterChef on yksi maailman tunnetuimmista ruokaohjelmista, jossa taitavat amatöörikokit kisaavat toisiaan vastaan herkullisissa haastetehtävissä ammattikokkien tuomaroidessa aikaansaannoksia. Ohjelmaa on esitetty yli 200 maassa yli 300 miljoonalle silmäparille.
MasterChefissä punnitaan kokkien tekniikkaa, nopeutta ja luovuutta keittiössä ja lopulta vain yksi voi olla MasterChef.
–MasterChef on maailman menestynein ruuanlaittoon perustuva ohjelma ja nyt se tulee MTV:lle suurempana kuin koskaan, sillä tällä kertaa MasterChefiin saa hakea myös he, joilla on jo kokemusta ruoka- ja ravintola-alalta. Taso on siis kovempi kuin ikinä ennen, ohjelman vastaava tuottaja Mirko Baas kertoo.
–MasterChef on ruoka-realityn globaali jättiläinen, jonka parissa viihtyy niin ruoanlaitosta kiinnostuneet kuin jokainen hyvän tv-viihteen ystävä, Baas jatkaa.
MasterChef -keittiössä nähdään siis kaikkien aikojen taitavimmat kotimaiset kokit, jotka taistelevat tuttuun tapaan kelloa vastaan. Tuomareina toimivat Tomi Björck, Sikke Sumari ja Kari Aihinen.

MasterChef 2020
Armoton kello. 1/14.
06.09. MTV3 klo 12.00
Painekattila. 2/14.
08.09. MTV3 klo 20.00

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta IHMISET

  • IHMISET

    Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi!

    Kirjoittanut

    Itsenäisyyspäivää juhlitaan tänä vuonna Linnan juhlien, Linnan jatkojen, Tuntemattoman sotilaan sekä muun juhlapäivään sopivan ohjelmiston parissa....

  • IHMISET

    Olipa kerran televisio

    Kirjoittanut

    Olipa kerran televisio vie katsojat aikamatkalle suomalaisiin olohuoneisiin ja paljastaa, kuinka televisio mullisti koko Suomen. Ihmiset...

  • IHMISET

    Kehitellään uutta ruokaa

    Kirjoittanut

    Suomalainen menestysresepti etsii jälleen uutta kotimaista ruokakauppojen menestystuotetta. Ihmiset Suomalainen menestysresepti -ohjelma etsii edelliskausien tapaan kotimaisia...

  • IHMISET

    Matkalla siellä jossain

    Kirjoittanut

    Amazing Race Suomi vie jälleen 11 paria seikkailuun kaukana kotoa. Heikki Paasosen juontaman suosikkiohjelman kolmas kausi...

  • IHMISET

    Uutta kotimaista jännitystä

    Kirjoittanut

    Jäänmurtaja on jäänyt loukkuun talvimyrskyyn talvipäivänseisauksena. Merivartija Sanna Tannerin täytyy ratkaista mysteeri, ennen kuin hänestä tulee...

Ylös