Seuraa meitä

Kuka kokkaa kovimmin

IHMISET

Kuka kokkaa kovimmin

Uusi MasterChef Suomi: Professionals -kausi alkaa MTV3-kanavalla torstaina 7.9. klo 20. Kun ammattikokit ovat asialla, varmaa on että kisan taso on kova ja tehtävien vaatimustaso korkealla.

MasterChef-keittiön paineet eivät ole aiemmin olleet näin kovat. 12 ammattikokkia lähtee tavoittelemaan MasterChef Professionals -arvonimeä. Myös tuomareilta vaaditaan tällä kaudella enemmän. Kape Aihisen ja Henri Alénin rinnalla kolmannen tuomaripestin täyttää kauden puoliväliin asti keittiömestari Tommi Tuominen ja siitä eteenpäin aiemmilta kausilta tuttu chef patron Helena Puolakka.

Tutustu kilpailijoihin:

Jani Salmela, keittiöpäällikkö, Tampere. Pitkään työhistoriaan mahtuu kaikkea catering-firmoista rahtilaivoihin ja yksityiskokkina toimimisesta yrittäjyyteen.

Johanna Nelson, ravintoloitsija, keittiömestari, Helsinki. Kaksi vuotta bageleiden parissa viettänyt Johanna lähtee hakemaan uusia haasteita.

Matti Romppanen, keittiöpäällikkö, Helsinki. Ravintola Ventunon keittiömestarina työskentelevä Matti haaveilee perustavansa joku päivä vielä kerran oman ravintolan.

Joel Manninen, yrittäjä, kokki, Rovaniemi. Kisan nuorin, vasta 24-vuotias Joel suhtautuu ruoanlaittoon intohimolla.

Katheryn Kangas, suurtalouskokki, Tupos. Hersyvälle perheenäidille ruoanlaitossa yksi tärkeimpiä arvoja on ympäristöystävällisyys.

Oona Lyly, leipuri-kondiittori, kokki, Oulu. MasterChefiin osallistuminen on Oonalle jo lapsuuden haave.

Eeva Hongisto, keittiöpäällikkö, Turku. MasterChefissä Eevan vahvuutena tulee olemaan laaja osaaminen keittiön eri osa-alueilla.

Adele Kinnunen, keittiömestari, Helsinki. Adele arvostaa ruokaa, jossa maku ja raaka-aineet on nostettu pääasiaan turhan kikkailun sijaan.

Jaana Hätönen, keittiömestari, Helsinki. Ravintola Albinan keittömestarina työskentelevä Jaana lähtee kisaan innostunein tunnelmin.

Matias Haapsaari, vuoromestari, Turku. Kunnianhimoinen ja kilpailuhenkinen Matias lähtee kisaan voittamaan.

Aleksi Lukka, vuoromestari, Turku. Nuoresta iästään huolimatta Aleksi on työskennellyt alalla jo vuosikymmenen.

Favio Paz, kokki, Helsinki. Favio on kunnianhimoinen ja kokkaus rohkeaa, mutta asenne on nöyrä.

MasterChef Suomi: Professionals MTV3, 7.9. klo 20.

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta IHMISET

  • IHMISET

    Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi!

    Kirjoittanut

    Itsenäisyyspäivää juhlitaan tänä vuonna Linnan juhlien, Linnan jatkojen, Tuntemattoman sotilaan sekä muun juhlapäivään sopivan ohjelmiston parissa....

  • IHMISET

    Olipa kerran televisio

    Kirjoittanut

    Olipa kerran televisio vie katsojat aikamatkalle suomalaisiin olohuoneisiin ja paljastaa, kuinka televisio mullisti koko Suomen. Ihmiset...

  • IHMISET

    Kehitellään uutta ruokaa

    Kirjoittanut

    Suomalainen menestysresepti etsii jälleen uutta kotimaista ruokakauppojen menestystuotetta. Ihmiset Suomalainen menestysresepti -ohjelma etsii edelliskausien tapaan kotimaisia...

  • IHMISET

    Matkalla siellä jossain

    Kirjoittanut

    Amazing Race Suomi vie jälleen 11 paria seikkailuun kaukana kotoa. Heikki Paasosen juontaman suosikkiohjelman kolmas kausi...

  • IHMISET

    Uutta kotimaista jännitystä

    Kirjoittanut

    Jäänmurtaja on jäänyt loukkuun talvimyrskyyn talvipäivänseisauksena. Merivartija Sanna Tannerin täytyy ratkaista mysteeri, ennen kuin hänestä tulee...

Ylös