Seuraa meitä

Kulttuurilähikuvassa kirjailija Antti Tuuri

IHMISET

Kulttuurilähikuvassa kirjailija Antti Tuuri

Kauhavalta kotoisin oleva, sittemmin helsinkiläistynyt, kirjailija Antti Tuuri (s. 1944) on kiistatta yksi kotimaisen kirjallisuuden merkkihenkilöitä.

Alun perin graafisen alan diplomi-insinööriksi valmistunut Tuuri tunnetaan ennen kaikkea Etelä-Pohjanmaata kuvaavista kirjoistaan. Insinööriopinnoistaan Antti Tuuri on kertonut -En niinkään tuntenut insinöörin työtä, enemmän minua kiinnostivat isän ja hänen opiskelijakavereittensa kertomukset hauskasta opiskeluajasta. Lähdin enemmän teekkariksi kuin insinööriksi. Tuurin alkuaikojen ensimmäisiä julkaisuja oli teekkareiden omassa Äpy-lehdessä. Pohjanmaan lisäksi Antti Tuuri on kirjoittanut monia niin sanottuun Äitini suku -sarjaan kuuluvia kirjoja, joissa käsitellään Amerikkaan muuttaneiden suomalaisten tarinoita, kohtaloita ja kokemuksia.

Paljon palkittu

Antti Tuuria pidetään yleisesti yhtenä sukupolvensa merkittävimmistä tarinankertojista. Tuurin tiedetään pohjustavansa kaunokirjallisetkin teokset lukuisilla haastatteluilla, jotta tarinoihin löytyy sujuvan kerronnan lisäksi tarkkoja yksityiskohtia sekä tarkkuutta. Antti Tuuri sai kirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 1997 romaanistaan Lakeuden kutsu. Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon hän puolestaan pokkasi Pohjanmaa-sarjansa ensimmäisestä teoksesta, jonka nimi on ytimekkäästi Pohjanmaa vuonna 1985. Aleksis Kiven palkinto myönnettiin vuonna 2009. Islantilaisten saagojen suomentamisesta hän sai presidentti Vigdís Finnbogadóttirin luovuttamana Islannin Haukan ritarikunnan ristin vuonna 1983.

Kirjoista elokuviksi

Harvan suomalaisen kirjailijan romaaneja on filmattu yhtä ahkeraan ja menestyksellisesti, kuin Antti Tuurin. Kirjojen maailma siirtyy luontevasti valkokankaalle, sillä toimiva tarina on myös elokuvan kantava voima. Antti Tuuri on myös ollut monissa romaaniensa filmatisoinneissa mukana käsikirjoitustiimissä, muun muassa sellaisten kotimaisten suurtuotantojen kuten Talvisota, Rukajärven tie sekä viimeisempänä riipaiseva kertomus Ikitie. Elokuvien lisäksi Tuuri on käsikirjoittanut televisiosarjoja, näytelmiä ja likipitäen sata kuunnelmaa. Hänen kirjojaan on käännetty peräti 24 eri kielelle.

Elämänkerta saa odottaa

Tennistä, matkustamista ja purjehdusta intohimoisesti harrastava Antti Tuuri kertoi taannoin ET-lehden haastattelussa, kun häneltä kysyttiin mahdollisesta omaelämänkerrasta, ettei ole koskaan edes harkinnut moista.
– Se olisi lukijakunnalle suuri pettymys: Noinko mielenkiinnotonta sen elämä on ollut.

Teksti Leo Gelhar. Kuva Otava

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta IHMISET

  • IHMISET

    Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi!

    Kirjoittanut

    Itsenäisyyspäivää juhlitaan tänä vuonna Linnan juhlien, Linnan jatkojen, Tuntemattoman sotilaan sekä muun juhlapäivään sopivan ohjelmiston parissa....

  • IHMISET

    Olipa kerran televisio

    Kirjoittanut

    Olipa kerran televisio vie katsojat aikamatkalle suomalaisiin olohuoneisiin ja paljastaa, kuinka televisio mullisti koko Suomen. Ihmiset...

  • IHMISET

    Kehitellään uutta ruokaa

    Kirjoittanut

    Suomalainen menestysresepti etsii jälleen uutta kotimaista ruokakauppojen menestystuotetta. Ihmiset Suomalainen menestysresepti -ohjelma etsii edelliskausien tapaan kotimaisia...

  • IHMISET

    Matkalla siellä jossain

    Kirjoittanut

    Amazing Race Suomi vie jälleen 11 paria seikkailuun kaukana kotoa. Heikki Paasosen juontaman suosikkiohjelman kolmas kausi...

  • IHMISET

    Uutta kotimaista jännitystä

    Kirjoittanut

    Jäänmurtaja on jäänyt loukkuun talvimyrskyyn talvipäivänseisauksena. Merivartija Sanna Tannerin täytyy ratkaista mysteeri, ennen kuin hänestä tulee...

Ylös