Seuraa meitä

Kymmenen vuotta ääniä

IHMISET

Kymmenen vuotta ääniä

The Voice of Finland viettää 10. juhlakauttaan. Varsinaisen laulukisan rinnalla kulkee Ruudussa alkava The Voice of Finland: Comeback Stage, jonka tähtivalmentajana toimii Pyhimys.

Uudella TVOF-kaudella punaiseen tuoliin istuu uusi tähtivalmentaja, kun huippuartisti Maija Vilkkumaa ryhtyy etsimään parhaita laulajia mukaan omaan tiimiinsä. Kisa tähtivalmantajien kesken tulee olemaan armoton, sillä laulajista käyvät taistelua myös edellisiltä kausilta tutut tähtivalmentajat: Redrama, Juha Tapio sekä tuplatuolilaiset Sipe Santapukki ja Toni Wirtanen.
Eikä tässä vielä kaikki. Ruudussa alkaa samaan aikaan uutuussarja The Voice of Finland: Comeback Stage, jonka tähtivalmentajana toimii Pyhimys. Pyhimys pelastaa TVOFin 10. kaudelta pudonneita kilpailijoita mukaan omaan tiimiinsä. The Voice of Finlandin tähtivalmentajien tavoin myös Pyhimys valmentaa valitsemiaan kilpailijoita, joista kaksi pääsee lopulta esiintymään liveyleisön eteen, ja kisaamaan mahdollisesti vielä koko The Voice of Finlandin 10. kauden voitosta.
The Voice of Finlandin juontavat Heikki Paasonen ja Elina Kottonen.

The Voice of Finland
Nelonen
22.1. klo 20.00

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta IHMISET

  • IHMISET

    Kalevan kisat Espoossa

    Kirjoittanut

    Yleisurheilun kotimainen kärki kokoontuu 1.-3.8. Leppävaaran stadionille kisaamaan Suomen mestaruuksista. Ihmiset Elokuussa Leppävaaran stadionilla on mahdollista...

  • IHMISET

    Mies joka ei kuollutkaan

    Kirjoittanut

    Elisa Viihde -alkuperäissarjan ensimmäisen kauden lopulla jätimme Jaakolle (Jussi Vatanen) jäähyväiset. Omaksi ja muiden hämmästykseksi Jaakko...

  • IHMISET

    Taltuttaako Malesia selviytyjät?

    Kirjoittanut

    Elokuussa Nelosella starttaavassa Selviytyjät Suomi -ohjelmassa 16 kilpailijaa kamppailee selviytymisestä Malesian villissä viidakossa. Ihmiset Moni asia...

  • IHMISET

    Au pairit Thaimaassa

    Kirjoittanut

    Au pairit jatkuu uusilla, jo 12. kauden jaksoilla Thaimaassa. Viidakon ja vuorten ympäröimä Chiang Main kaupunki...

  • IHMISET

    Suomen kansalaiset valloittavat Sveitsin

    Kirjoittanut

    Maailman suurin musiikkiviihdeohjelma Eurovision Song Contest järjestetään tänä vuonna Sveitsin Baselissa. Ihmiset Ensimmäinen semifinaali järjestetään viisuviikon...

Ylös