Seuraa meitä

Mitä tapahtuu paratiisissa?

IHMISET

Mitä tapahtuu paratiisissa?

Hilkka Mäntymäki (Riitta Havukainen) palaa Paratiisin tulevalla kaudella Costa del Soliin tutkimaan tuntemattoman suomalaismiehen murhaa.

Uuden tuotantokauden aikana Hilkka Mäntymäki ja hänen espanjalaiset kollegansa Luisa Salinás (Maria Romero) ja Andrés Villanueva (Fran Perea) päätyvät tutkimaan raadollista kansainvälistä rikollisorganisaatiota. Samaan aikaan he joutuvat kohtaamaan omat pelkonsa, sekä selvittämään rakkauden ja surun mukana tuomaa tunnemyrskyä. Roolistaan Kultaisella Venlalla palkittu Riitta Havukainen odotti malttamattomasti edessä siintäviä kakkoskauden kuvauksia. –Hitsauduimme ensimmäisen kauden aikana vahvasti yhteen koko työryhmän kanssa. Lähtökohtakin oli aika poikkeuksellinen, kun menimme toiseen maahan ja olimme siellä tiiviisti yhdessä. Kokemus oli mahtava. Marja (Pyykkö) on niin hyvä ohjaaja, nyt toisena ohjaajana toimii Akseli Tuomivaara. Riitta Havukainen uskoo, että sarjan menestyksen taustalla on sen teemojen monipuolisuus. – Kyseessä ei ole pelkkä rikossarja, vaan siinä on paljon syvän inhimillisiä aineksia, kuten muistisairas puoliso ja muuta ihmissuhdedynamiikkaa. –Tuo iloa ja onnellisuutta, kun tietää, ettei tee työtä turhaan. Kulttuurin merkitys on valtava, ja se menee suoraan sydämeen. Ensimmäisen tuotantokauden keskeinen lataus rakentui kahden poliisin, Hilkan ja Fran Perean esittämän Andrés Villanuevan välille. Hahmojen ja näyttelijöiden kemia on käsinkosketeltavaa. –Fran on Espanjassa iso tähti, mutta minkäänlaista leijumista hänellä ei ollut. Meillä natsasi oikeastaan ihan heti. Tuntui, että tuon kanssa on varmasti mukava työskennellä. Nauroimme paljon ja muutenkin kaikki sujui tosi luontevasti. –Kiitos kaikille, jotka olette palautetta antaneet. Tulossa on hieno uusi tarina, vaikken vielä mitään tarkempaa voi siitä kertoakaan, Havukainen lähettää katsojille terveisiä.

Paratiisi 4.11.2022 Yle Areenassa koko 2. kausi Yle TV1:ssä 6.11. alkaen sunnuntaisin klo 21.05

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta IHMISET

  • IHMISET

    Kalevan kisat Espoossa

    Kirjoittanut

    Yleisurheilun kotimainen kärki kokoontuu 1.-3.8. Leppävaaran stadionille kisaamaan Suomen mestaruuksista. Ihmiset Elokuussa Leppävaaran stadionilla on mahdollista...

  • IHMISET

    Mies joka ei kuollutkaan

    Kirjoittanut

    Elisa Viihde -alkuperäissarjan ensimmäisen kauden lopulla jätimme Jaakolle (Jussi Vatanen) jäähyväiset. Omaksi ja muiden hämmästykseksi Jaakko...

  • IHMISET

    Taltuttaako Malesia selviytyjät?

    Kirjoittanut

    Elokuussa Nelosella starttaavassa Selviytyjät Suomi -ohjelmassa 16 kilpailijaa kamppailee selviytymisestä Malesian villissä viidakossa. Ihmiset Moni asia...

  • IHMISET

    Au pairit Thaimaassa

    Kirjoittanut

    Au pairit jatkuu uusilla, jo 12. kauden jaksoilla Thaimaassa. Viidakon ja vuorten ympäröimä Chiang Main kaupunki...

  • IHMISET

    Suomen kansalaiset valloittavat Sveitsin

    Kirjoittanut

    Maailman suurin musiikkiviihdeohjelma Eurovision Song Contest järjestetään tänä vuonna Sveitsin Baselissa. Ihmiset Ensimmäinen semifinaali järjestetään viisuviikon...

Ylös