Seuraa meitä

Miten käy Rasmuksen Torinossa

IHMISET

Miten käy Rasmuksen Torinossa

Kevät on euroviisuaikaa ja se näkyy vahvasti myös Ylen ohjelmistossa. Viisukevät huipentuu toukokuun toisella viikolla, jolloin The Rasmus edustaa Jezebel-biisillään Suomea Torinon Euroviisuissa.

Viisutunnelmaan voi virittäytyä esimerkiksi kaksikielisen Viisukupla-ohjelman parissa, jossa arvioidaan kaikkien maiden viisubiisejä sekä toteutetaan katsojien euroviisutoiveita. Toiveita kuullaan myös radion puolella Yle Radio Suomessa ja Yle Vegassa. Maailman suurin musiikkishow, Euroviisut, järjestetään tänä vuonna Italian Torinossa Måneskinin voitettua vuoden 2021 Rotterdamin kilpailun. Suomen edustajaksi Uuden Musiikin Kilpailussa valittu The Rasmus taistelee finaalipaikasta toisessa semifinaalissa torstaina 12.5. Molemmat semifinaalit ja lauantain finaali nähdään suorana lähetyksenä Yle TV1:llä ja Yle Areenassa sekä kuullaan Yle Radio Suomen ja YleX3M:n taajuuksilta. YleX:llä kuullaan finaalilähetys 14.5. Lähetykset alkavat klo 22.00 Suomenkielisenä kommentaattorina toimii jälleen Mikko Silvennoinen, ruotsinkielisestä osuudesta vastaavat Johan Lindroos ja Eva Frantz. Levan Tvaltvadze hoitaa venäjänkielisen selostuksen. Tänä vuonna Euroviisut selostetaan ensimmäistä kertaa myös saameksi. Siitä vastaavat Heli Huovinen (inarinsaame) ja Aslak Paltto (pohjoissaame). Euroviisufiiliksiä voi kohottaa myös sukeltamalla viisumaailmaan UMK Podcastissa, katsomalla vanhoja viisukarsintoja Yle Areenasta sekä seuraamalla ”amerikanviisuja” eli American Song Contestia. Myös kaikki tämän vuoden euroviisuedustajien esitykset ovat katsottavissa Areenassa.

Euroviisut 10.5., 12.5. ja 14.5. klo 22.00 Yle TV1

Kuva Venla Shalin

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta IHMISET

  • IHMISET

    Kalevan kisat Espoossa

    Kirjoittanut

    Yleisurheilun kotimainen kärki kokoontuu 1.-3.8. Leppävaaran stadionille kisaamaan Suomen mestaruuksista. Ihmiset Elokuussa Leppävaaran stadionilla on mahdollista...

  • IHMISET

    Mies joka ei kuollutkaan

    Kirjoittanut

    Elisa Viihde -alkuperäissarjan ensimmäisen kauden lopulla jätimme Jaakolle (Jussi Vatanen) jäähyväiset. Omaksi ja muiden hämmästykseksi Jaakko...

  • IHMISET

    Taltuttaako Malesia selviytyjät?

    Kirjoittanut

    Elokuussa Nelosella starttaavassa Selviytyjät Suomi -ohjelmassa 16 kilpailijaa kamppailee selviytymisestä Malesian villissä viidakossa. Ihmiset Moni asia...

  • IHMISET

    Au pairit Thaimaassa

    Kirjoittanut

    Au pairit jatkuu uusilla, jo 12. kauden jaksoilla Thaimaassa. Viidakon ja vuorten ympäröimä Chiang Main kaupunki...

  • IHMISET

    Suomen kansalaiset valloittavat Sveitsin

    Kirjoittanut

    Maailman suurin musiikkiviihdeohjelma Eurovision Song Contest järjestetään tänä vuonna Sveitsin Baselissa. Ihmiset Ensimmäinen semifinaali järjestetään viisuviikon...

Ylös