Seuraa meitä

Näyttelijän mietteliäs arki

IHMISET

Näyttelijän mietteliäs arki

Ruudun alkuperäissarja Kurjen kirouksen keskiössä on Kari Ketosen näyttelemä Aki Kurki, joka on taitava ja ahkera näyttelijä, joka on väsynyt ainaisiin sivurooleihin, isojen pääroolien mennessä joka kerta muille, vähemmän lahjakkaille kollegoille.

Pettymykset ja epäoikeudenmukaisuudet tuntuvat Akista jo kiroukselta. Kun selvänäkijä vahvistaa Akille, että joku todella on langettanut hänen päälleen ihka oikean kirouksen, on Akin katsottava menneisyyteensä. Loukattuja ehdokkaita riittää, kun Aki on polttanut monia siltoja ja uhrannut monia ihmissuhteita menestyksen toivossa. Oivaltavan ja hauskan draamakomedian toisessa pääroolissa Aki Kurjen managerina nähdään Antti Holma. – On ollut mahtavaa työskennellä jo pitkän aikaa juuri tämän sarjan parissa. Niklas Lindgrenin tarina on koko kansan draamaa, jota tekee loistava tiimi. On vilpitön ilo tulla joka aamu töihin, Kari Ketonen iloitsee. Endemol Shine Finlandin tuottaman 8-osaisen sarjan on käsikirjoittanut ja ohjannut Niklas Lindgren. Sarjan muissa rooleissa nähdään mm. Lotta Lehtikari, Pinja Miettinen, Tiia Louste.

Kurjen kirous 28.02. klo 21.35 Nelonen

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta IHMISET

  • IHMISET

    Lapsille ja lapsenmielisille

    Kirjoittanut

    Jouluihmiset Joulupukki tonttuapulaisineen ottaa vastaan lasten puheluita numerossa 020 697 855. Joulutervehdyksiä voi lähettää Yle Chatissa...

  • IHMISET

    Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi!

    Kirjoittanut

    Itsenäisyyspäivää juhlitaan tänä vuonna Linnan juhlien, Linnan jatkojen, Tuntemattoman sotilaan sekä muun juhlapäivään sopivan ohjelmiston parissa....

  • IHMISET

    Olipa kerran televisio

    Kirjoittanut

    Olipa kerran televisio vie katsojat aikamatkalle suomalaisiin olohuoneisiin ja paljastaa, kuinka televisio mullisti koko Suomen. Ihmiset...

  • IHMISET

    Kehitellään uutta ruokaa

    Kirjoittanut

    Suomalainen menestysresepti etsii jälleen uutta kotimaista ruokakauppojen menestystuotetta. Ihmiset Suomalainen menestysresepti -ohjelma etsii edelliskausien tapaan kotimaisia...

  • IHMISET

    Matkalla siellä jossain

    Kirjoittanut

    Amazing Race Suomi vie jälleen 11 paria seikkailuun kaukana kotoa. Heikki Paasosen juontaman suosikkiohjelman kolmas kausi...

Ylös