Seuraa meitä

Nyt vedetään tarkoituksella överiksi

IHMISET

Nyt vedetään tarkoituksella överiksi

Sketsisarja Jukka Lindströmin Sivuhistoria tuo huhtikuun lopulla satiirin takaisin Ylen TV1:n lauantai-iltaan.

Kahdeksanosaisen sarjan maailmassa eletään vuotta 2042, josta käsin tehdään dokumenttia 2020-luvun Suomesta. Dokumenttiparodian kertojan roolissa nähdään koomikko Jukka Lindström, joka on myös sarjan pääkäsikirjoittaja. Sivuhistorian sketsit tarjoilevat reilun annoksen poliittista satiiria, jossa käsittelyyn pääsevät vuorollaan kaikki puolueet ja keskeisimmät poliittiset henkilöt Sanna Marinista Sauli Niinistöön. Tulevaisuuden dokumentaristin tarkan suurennuslasin alle joutuvat politiikan lisäksi myös esimerkiksi tv-viihde, someajan keskustelukulttuuri ja nopeasti vaihtuvat terveystrendit. Jukka Lindström kertoo ajan hengen työntäneen tekemään sketsisarjaa viikoittaisen uutissatiirin sijaan. –Noin viikon uutisten jälkeen halusin tehdä jotain ihan erilaista. Kun näyttää siltä, että politiikka menee koko ajan vain hullummaksi, niin satiiri pitää vetää vielä enemmän överiksi. Innoittaja ohjelmalle on ollut brittisatiirikko Armando Iannuccin BBC:lle vuonna 2006 kehittämä Time Trumpet -sarja. Jukka Lindströmin Sivuhistorian sketsit lähtevät usein liikkeelle aidosta uutismateriaalista ja oikeasta yhteiskunnallisesta havainnosta. –Studio Julmahuvin ja Mutapainin ystävien kasvatin haave on tietenkin ollut päästä tekemään sketsisarja. Sarjan on ohjannut etenkin lyhytelokuvistaan Saatanan kanit ja Onko sulla nälkä? tunnettu komediaohjaaja Teemu Niukkanen. –Mielestäni olemme onnistuneet tekemään uudenlaista ja jopa kipeän ajankohtaista komediaa. Sarja tuo esiin kansakuntamme kipupisteitä ja antaa niille sitten oikein imakkaan hieronnan. Päärooleissa vuoden 2042 asiantuntijakommentaattoreina nähdään Teemu Aromaa, Yasir Gaily, Ursula Herlin, Matti Leino, Irina Pulkka, Anna-Riikka Rajanen ja Heikki Vilja.

Jukka Lindströmin Sivuhistoria Yle TV1 23.4. klo 21

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta IHMISET

  • IHMISET

    Kehitellään uutta ruokaa

    Kirjoittanut

    Suomalainen menestysresepti etsii jälleen uutta kotimaista ruokakauppojen menestystuotetta. Ihmiset Suomalainen menestysresepti -ohjelma etsii edelliskausien tapaan kotimaisia...

  • IHMISET

    Matkalla siellä jossain

    Kirjoittanut

    Amazing Race Suomi vie jälleen 11 paria seikkailuun kaukana kotoa. Heikki Paasosen juontaman suosikkiohjelman kolmas kausi...

  • IHMISET

    Uutta kotimaista jännitystä

    Kirjoittanut

    Jäänmurtaja on jäänyt loukkuun talvimyrskyyn talvipäivänseisauksena. Merivartija Sanna Tannerin täytyy ratkaista mysteeri, ennen kuin hänestä tulee...

  • IHMISET

    Erämaan kutsu

    Kirjoittanut

    Maailmalla suursuosion saavuttanut seikkailuohjelma saapui Suomeen. Kahdeksan eri taustoista tulevaa rohkeaa kilpailijaa astui yksin erämaan syliin...

  • IHMISET

    Sunnuntaisin lounastetaan

    Kirjoittanut

    Sunnuntailounaan viides kausi jatkaa tutulla, hauskalla tyylillään. Sanoja ei säästellä tälläkään kertaa, kun perheenjäsenet kommentoivat toistensa...

Ylös