Seuraa meitä

Taas ollaan Kuutamolla

IHMISET

Taas ollaan Kuutamolla

Kotikatsojia 2000-luvun alussa ilahduttanut televisio-ohjelma Kuutamolla on tehnyt paluun tänä syksynä. Janne Katajan juontamassa ohjelmassa tunnetut suomalaiset kertovat valheita ja uskomattomia tositarinoita omasta elämästään.

Vuosina 2001-2004 esitetty Kuutamolla sai jatkoa MTV3 -kanavalla tänä syksynä. Ohjelman idea on pysynyt samana kuin aiemminkin – kolme vaihtuvaa studiovierasta kertoo kolme väittämää, joista kaksi on totta ja yksi on valhe. Muut vieraat yrittävät arvata tarinoiden perusteella, mikä väittämistä on palturia.
Santeri Kinnuselta juontajan pestin perinyt Janne Kataja kuvailee tehtävänsä olevan toimia illan uteliaana eteenpäinkuljettajana.
-Onneksi olen luonteeltani utelias. Mutta mielestäni se, tunnistaako mielettömien tositarinoiden joukosta valheen, ei ole niinkään kiinni siitä kuinka vaan kuka tarinan kertoo. Arvelen itse tunnistavani valheen tarinoiden kertojasta, Kataja kertoo omista valheenpaljastusmetodeistaan.
Kataja harmittelikin MTV Uutisille sitä, ettei pääse itse kunnolla metsästämään valheita totuuksien joukosta Kuutamolla-ohjelmassa.
-Olen huomannut, että aika hyvin poimin usein sen valheen sieltä. Se on varmaan katso kun on kahden nuoren lapsen isä, niin on oppinut kuulemaan kaikkia meriselityksiä, Kataja pohti.

Kuutamolla
MTV3 06.11.
klo 20.00

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta IHMISET

  • IHMISET

    Mutta kun ne hormonit!

    Kirjoittanut

    Hormonit! on Johanna Vuoksenmaan luoma uusi kahdeksanosainen draamakomedia. Sen keskiössä ovat nimensä mukaisesti hormonit ja niiden...

  • IHMISET

    Kuka kokkaa kovimmin

    Kirjoittanut

    Uusi MasterChef Suomi: Professionals -kausi alkaa MTV3-kanavalla torstaina 7.9. klo 20. Kun ammattikokit ovat asialla, varmaa...

  • IHMISET

    Tanssiparketin uudet parit

    Kirjoittanut

    Tanssii Tähtien kanssa starttaa MTV:llä sunnuntaina 3.9. esittelyjaksolla. Kauden alussa 10.9. alkaen katsojia hellitään kahdella erikoispitkällä...

  • IHMISET

    Tuttuja ja ei niin tuttuja kasvoja

    Kirjoittanut

    Vain elämää alkaa Nelosella syyskuussa. Uusi kausi kuvattiin tuttuun tapaan Hirvensalmen Satulinnassa, jossa kahdeksan tunnettua artistia...

  • IHMISET

    Pehkonen, Mahadura ja Mertaranta

    Kirjoittanut

    Kesäterassi -keskusteluohjelman seitsemäs tuotantokausi alkaa heinäkuussa MTV3-kanavalla ilman Lorenz Bacmania. Arki-iltaisin nähtävää keskusteluohjelmaa ovat juontaneet vuosien...

Ylös