Seuraa meitä

The Voice of Finland –viiden tähden kausi

IHMISET

The Voice of Finland –viiden tähden kausi

The Voice of Finland on nyt suurempi kuin koskaan. Uudella 9. kaudella valmentajia on enemmän, laulajia
on enemmän ja jaksot ovat entistä pidempiä.

Tämän kauden The Voice of Finland on täynnä muutoksia. Laulaja Juha Tapio ja Apulanta-yhtyeen rumpali Sipe Santapukki aloittavat uusina tähtivalmentajina yhdessä Anna Puun, Redraman ja Toni Wirtasen kanssa. Uudella kaudella on luvassa myös jotain aivan uutta, sillä yksi tähtivalmentajien tuoleista on tuplatuoli. Sipe Santapukki jakaa punaisen tähtivalmentajatuolin sekä vastuun päätöksistä yhdessä Toni Wirtasen kanssa. Uudella kaudella valmentajia on mukana siis kaikkiaan viisi, mutta tiimejä on aikaisempien kausien mukaisesti neljä. Miten kahden valmentajan tiimi toimii? Entä, jos valmentajakaksikko ei olekaan samaa mieltä?
–Mä luulen, että osaamme lukea toisiamme sen verran hyvin, että se päätös on aina yhteinen. Mut voi olla, meillä on vähän erityyppinen musamaku kuitenkin, niin siinä voi tulla jotain ristiriitatilanteita. Mut ei se mua haittaa, kyl me niist selvitään, Sipe pohtii optimistisena.
Toni Wirtanen on tullut Tvof-katsojille tutuksi ohjelman kaunopuheisena runosieluna, joka saa sanoillaan kilpailijat pauloihiinsa. Sipe paljastaa kuitenkin, kummalla on tässä duossa paremmin sana hallussa.
–Mun maine meidän piireissä on Apulannan Runeberg, eli ehkä ne (hän ja Toni) sit sopivasti täydentää toisiaan, Sipe myhäilee.
Tuplatuolin Sipe näkee mahdollisuutena, mutta ei ole varma, miten asia näyttäytyy kilpailijoiden kannalta.
–Ite näkisin, että tommoinen ryhmähalimahdollisuus on jees. Kaikin puolin enemmän on enemmän. Mutta tota ei voi vielä ennakoida. Sen näkee sitten, Sipe pohtii.
The Voice of Finlandin juontavat Heikki Paasonen ja Elina Kottonen.

The Voice of Finland
Nelosella
31.01. kello 20.

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta IHMISET

  • IHMISET

    Kuka kokkaa kovimmin

    Kirjoittanut

    Uusi MasterChef Suomi: Professionals -kausi alkaa MTV3-kanavalla torstaina 7.9. klo 20. Kun ammattikokit ovat asialla, varmaa...

  • IHMISET

    Tanssiparketin uudet parit

    Kirjoittanut

    Tanssii Tähtien kanssa starttaa MTV:llä sunnuntaina 3.9. esittelyjaksolla. Kauden alussa 10.9. alkaen katsojia hellitään kahdella erikoispitkällä...

  • IHMISET

    Tuttuja ja ei niin tuttuja kasvoja

    Kirjoittanut

    Vain elämää alkaa Nelosella syyskuussa. Uusi kausi kuvattiin tuttuun tapaan Hirvensalmen Satulinnassa, jossa kahdeksan tunnettua artistia...

  • IHMISET

    Pehkonen, Mahadura ja Mertaranta

    Kirjoittanut

    Kesäterassi -keskusteluohjelman seitsemäs tuotantokausi alkaa heinäkuussa MTV3-kanavalla ilman Lorenz Bacmania. Arki-iltaisin nähtävää keskusteluohjelmaa ovat juontaneet vuosien...

  • IHMISET

    Suomi soi uusin tunnelmin

    Kirjoittanut

    Suomi Soi sovittaa maailman hitit suomeksi. Ohjelmassa on mukana viisi kotimaista artistia, jotka ovat valikoineet maailmalla...

Ylös