Seuraa meitä

Tuttuja ja ei niin tuttuja kasvoja

IHMISET

Tuttuja ja ei niin tuttuja kasvoja

Vain elämää alkaa Nelosella syyskuussa. Uusi kausi kuvattiin tuttuun tapaan Hirvensalmen Satulinnassa, jossa kahdeksan tunnettua artistia suuntasi tutustumaan toisiinsa syvällisemmin ja kuulemaan uusia versioita omista kappaleistaan.

Uusi tuotantokausi eroaa hieman aikaisemmista. Tällä kertaa artisteista puolet on ensikertalaisia ja puolet aikaisemmilta kausilta tuttuja. Vain elämää -kuvauksiin vanhoina konkareina lähtevät Anna Puu, Ellinoora, Robin Packalen ja Virve Rosti. Ensikertalaisina musiikkileirille suuntaavat A.W. Yrjänä, Jouni Hynynen, Janna ja Gasellit-yhtyeestä tuttu Hätä-Miikka. Anna Puu on kultaa, platinaa ja tuplaplatinaa myynyt ja seitsemän Emmaa napannut artisti. Ellinoora taas on tehnyt dueton Ed Sheeranin kanssa ja esiintynyt areenakeikoilla ympäri Suomea. Robin Packalen tunnetaan triplaplatinaaa myyneenä lapsitähtenä, joka loi tauon jälkeen uuden uran englanniksi. Uusista kasvoista Janna teki läpimurtonsa vuonna 2014 Sä et ole hullu -kappaleellaan ja on sittemmin luonut uran laulajana. CMX-yhtyeen perustajajäsenenä tunnettu A. W. Yrjänä puolestaan on pitkän linjan rockmuusikko, joka on julkaissut myös kymmenen kirjaa. Lappeenrantalainen Jouni Hynynen tunnetaan Kotiteollisuus-yhtyeen laulajana, sanoittajana, kitaristina, säveltäjänä ja sovittajana, joka on julkaissut myös kirjallisia teoksia. Uuden Vain elämää -kauden räppigenreä edustava Hätä-Miikka on yksi vuonna 2008 perustetun Gasellien jäsenistä.

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta IHMISET

  • IHMISET

    Suomen kansalaiset valloittavat Sveitsin

    Kirjoittanut

    Maailman suurin musiikkiviihdeohjelma Eurovision Song Contest järjestetään tänä vuonna Sveitsin Baselissa. Ihmiset Ensimmäinen semifinaali järjestetään viisuviikon...

  • IHMISET

    Uusi kausi uudet kujeet

    Kirjoittanut

    Jo viidesti Kultaisella Venlalla palkitun Suurmestarin kuudes tuotantokausi starttaa MTV:n sunnuntai-illoissa 27.4. Ihmiset Jaakko Saariluoma laatii...

  • IHMISET

    Lapin masemissa katsotaan kuka on kuka

    Kirjoittanut

    Viime keväänä tv-ruutuihin palannut Suuri seikkailu saa jatkoa. Uudella kaudella nähdään jälleen joukko julkisuudesta tuttuja henkilöitä,...

  • IHMISET

    Nenäpäivän uudet kujeet

    Kirjoittanut

    Nenäpäivä-keräys huipentuu lauantaina 22.3. Nelosella ja Ruudussa esitettävään kaksituntiseen suoraan lähetykseen. Ihmiset Kaksituntisen suoran lähetyksen juontavat...

  • IHMISET

    Nina myy ja Marko remppaa

    Kirjoittanut

    Remppa vai muutto Suomi uudistui, kun sisustusarkkitehti Marko Paananen saa leikkimieliseksi kilpakumppanikseen kiinteistönvälittäjä Nina Schönbergin. Ihmiset...

Ylös