Seuraa meitä

Helsingin ryöstävän maakuntamallin sijaan rahat kaupunkilaisten palveluihin

KOLUMNIT

Helsingin ryöstävän maakuntamallin sijaan rahat kaupunkilaisten palveluihin

Eduskunnassa käsitellään parhaillaan hallituksen esitystä maakuntahallinnosta, jonka ongelmat ovat Helsingille ja koko Uudellemaalle merkittävät.

Valtiovarainministeriön uudet laskelmat uudistuksen rahoitusmallista toivat 26 miljoonan euron leikkauksen helsinkiläisten sosiaali- ja terveyspalveluihin tarkoitettuun rahoitukseen. Uusien lukujen myötä leikkaus pääkaupungille olisi vuosittain yli 65 miljoonaa euroa.
Jo aiemmat leikkaukset vaaransivat Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut, mutta lisäleikkaukset ovat täysin kestämättömiä. On käsittämätöntä, miten helsinkiläiset vihreät ja vasemmistopuolueet ajavat kotikaupungillemme vahingollista esitystä. Hallituksen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen lupaama erityisasema on vääristynyt helsinkiläisten palveluiden heikennykseksi.

Uudistus, jonka piti parantaa palveluja, on vahingollinen koko maalle ja erityisesti Uudellemaalle sekä Helsingille. Eduskunnassa kuultujen useimpien asiantuntijoiden mukaan esityksestä puuttuvat kannusteet tuottaa parempia palveluja ja samalla se kiihdyttää kustannusten kasvua koko maassa. Yhtälö yhdistettynä alueellemme kohdistuneisiin leikkauksiin johtaa tilanteeseen, jossa heikoimmassa asemassa olevat jäävät loppupeleissä piteneviin jonoihin. Ne, joilla on mahdollisuus, ottavat kasvavassa määrin terveysvakuutuksia. Tätä ei voi hyväksyä.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin arvio rahoitusleikkauksesta Uudellamaalla on noin 400 miljoonaa euroa vuosittain. Hallituksen esitys vaarantaisi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin toiminnan ja korkeatasoisen erikoissairaanhoitomme. Esitys johtaisi merkittäviin tutkimusmäärärahojen vähennyksiin. Hallituksen esitys vaarantaisi muun muassa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUS:n korkeatasoisen syöpätutkimuksen ja siten potilaiden mahdollisuuden saada parasta mahdollista hoitoa. Nämä vakavat epäkohdat ovat eduskuntakäsittelyssä nostaneet kaikki kaupunkeja edustavat asiantuntijat.

Maallemme monin tavoin kalliiksi tulevan hallintouudistuksen sijaan verorahat on kohdennettava koronaepidemian jälkien korjaamiseen ja siihen, että ihmiset saavat tarvitsemansa palvelut. Jo ennen koronaa Helsingissä oli liian pitkät jonot terveysasemille. Tarvitsemme uudistuksen, joka turvaa verovaroin ilman kohtuuttomia jonoja kunnolliset palvelut. Helsingissä on nopeutettava lääkärin ja hoitajan sekä erityisesti suunterveydenhuollon kiireettömälle vastaanotolle pääsyä. Palveluseteliä on tarjottava palvelua tarvitsevalle aina, kun hoitoon pääsy uhkaa viivästyä. Senioreiden ja omaishoitajien palveluihin on luotava lisää inhimillisiä vaihtoehtoja. Teen eduskunnassa työtä, että maakuntamalli hylätään ja yhteiset verorahamme käytetään helsinkiläisten parempiin palveluihin.
Lähetän kuukausittain eduskuntaterveiset, joissa käyn läpi ajankohtaisia tapahtumia Helsinkiin ja eduskuntatyöhöni liittyen. Eduskuntaterveiseni voit tilata lähettämällä sähköpostia osoitteeseen sari.sarkomaa(at)eduskunta.fi tai soittamalla minulle 050 511 3033. Ajatukset ja palaute on tärkeää. Pidetään yhteyttä.

Sari Sarkomaa
Kansanedustaja
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta KOLUMNIT

Ylös