Parin viikon sisään on tullut koettua kaksi kiehtovaa museoelämystä Helsingin ulkopuolella. Se lienee ajallemme oireellista, että Suomen pääkaupunki ei enää ole kehityksen ainoa kärki? Collection Kakkosen mahtavasta lasi- ja keramiikkakokoelmasta koottu näyttely Espoon EMMA:ssa ja Lahden uusi, tyylikäs Malva-museo kypsyttivät monta ajatusta. Ne liittyivät niin museoiden rooliin kuin kaupunkien vetovoimaan ja paikallisen kulttuuriperinnön vaalimiseen. Kaikki ovat ajankohtaisia teemoja Helsingissäkin, kun keskustellaan ”kuihtuvien kaupunkikeskustojen” tulevaisuudesta ja kaupunkilaisten muuttuneista kulutustottumuksista.
Aloitetaan Espoosta ja kauppaneuvos Kakkosesta. Pyyteetön, jopa patrioottinen tapa kerätä kotimaista taidelasia ja -keramiikkaa on suurenmoisen kokoelman taustalla. Ja nyt Kakkosen kokoelmakaistaleista osa (noin 700 esinettä 10000:sta) on asetettu suuren yleisön nähtäville Espoon museoon. Kokonaisuus on vaikuttava ja tyylikäs ja harvinaisen puhutteleva. Omat syynsä lienee sillä, että kauppaneuvos asetti kokoelmansa katsottavaksi Helsingin ulkopuolelle. Me helsinkiläiset kestämme sen, sillä museona EMMA:sta on kasvanut oiva kohde. Rouheva, entinen tehdaskiinteistö ottaa tyylikkäästi kokelmaa haltuunsa, osaksi jo olemassa olevia näyttelyitä. Samalla on syntynyt Uudenmaan kiinnostavin nykytaiteen museo.
Toisenlaisia kauppaneuvoksia oli näkyvissä Lahden uuden museon Malvan tiloissa. Viipurin kauppaneuvokset, kunnallispoliitikot ja valtuuston puheenjohtajat Walter Hoving, Wilhelm Hackman ja Ludivig Clouberg roikkuivat komeassa Albert Edelfeltin muotokuvassa (1901) museon seinällä, muistuttamassa Lahden merkityksestä merkittävien viipurilaisten kulttuuri-instituuttien kotouttajana sodan aikana ja sen jälkeen. Malva on selkeästi uuden ajan museo, jossa taide yhdistyy historiaan ja kulttuuriperintö avautuu komeana kattauksena entisen jykevän mallasjuomatehtaan tiloissa. Olutpanimon henki lepää kokonaisuuden yllä – jopa viehättävä kulmaravintola oli täynnä lounasta nauttivia ihmisiä. Museon konsepti toimii: samassa tilassa oli kahden loistavan taiteilijan (Nanna Susi ja Marjatta Tapiola) näyttely, ja molemmilla on maakunnallisia kytköksiä. Toisena kivijalkana on Lahden teollisen ja urbaanin historian esittelyä (hiihto, huonekalut ja Asko) ja omien taidekokoelmien esillepano. Helsinkiläiset – nyt suunnaksi Espoo ja Lahti.
Helsinkiläisenä on pakko miettiä: miksi pääkaupunki ei onnistu vastaavassa museoajattelussa, vaikkapa merellisen kulttuuriperintönsä vetovoimaisuuden esiin nostamisessa? Helsinki, Itämeren tytär ansaitsee merikeskuksen. Luonteva paikka sille olisi tyhjentyvä Olympiapaviljonki. Itämeri-tietokeskus voisi olla monipuolisesti Itämeren merkityksiä avaava,muuta kuin museo. Nykytekniikka mahdollistaa merenalaisen todellisuuden esittämisen erilaisilla tavoilla. Meritietokeskus yhdistäisi kulttuuriperintöaineistoja (karttoja, kuvia, esineitä, laiva- ja hylkytietoutta) vesi- ja ilmastonmuutoksen tutkimukseen. Keskus olisi yleisöystävällinen tietopankki, jossa kaupungin ja yliopiston sekä elinkeinoelämän ja säätiöiden välinen yhteistyö voisi nousta uudelle tasolle. Digitaalisuus mahdollistaisi uudenlaisen toiminnallisuuden Tiedekeskus Heurekan malliin kaikenikäisille vieraille.
Laura Kolbe Euroopan historian professori Helsingin yliopisto
