Seuraa meitä

Kasvu ei synny sattumalta, vaan rohkeilla päätöksillä

KOLUMNIT

Kasvu ei synny sattumalta, vaan rohkeilla päätöksillä

Suuret kaupunkiseudut ovat Suomen veturit. Täällä syntyy uusia ideoita, yrityksiä ja työpaikkoja ja täällä nähdään ensimmäisinä myös ne haasteet, jotka koskettavat koko maata. Juuri suurilla kaupunkiseuduilla meidän tulee pitää huolta siitä, että Suomi on houkutteleva paikka investoinneille, työpaikkojen luomiselle ja osaamisen kasvattamiselle.

Puolueeni, RKP, on esittänyt joukon konkreettisia toimia, joilla voimme vahvistaa Suomen kilpailukykyä ja rakentaa tulevaisuudenuskoa. Minulle on selvä, että Suomea ei nosteta leikkaamalla ja verottamalla entistä enemmän. Tarvitsemme pitkäjänteistä talouspolitiikkaa, joka luo kasvua ja turvaa hyvinvoinnin.

Yksi tärkeimmistä askeleista on panostaa vihreän siirtymän investointeihin. Jos haluamme olla eturintamassa ilmastonmuutoksen torjunnassa, meidän on samalla varmistettava, että suomalaiset yritykset hyötyvät tästä muutoksesta. Tarvitsemme investointikannustinten laajentamista muun muassa hiilidioksidin talteenottoon ja puhtaan vedyn tuotantoon. Näin voimme luoda paitsi ympäristötekoja myös uusia työpaikkoja.

Työllisyys on kaiken perusta. Jokaisella tulee olla mahdollisuus tehdä työtä, ja yhteiskunnan tehtävä on varmistaa reilut pelisäännöt työmarkkinoilla. RKP on siksi ehdottanut kokeilua negatiivisesta tuloverosta. Minusta tämä nykyaikainen malli yksinkertaistaa byrokratiaa, ehkäisee kannustinloukkuja ja tarjoaa tukea niille, jotka haluavat siirtyä työttömyydestä aktiivisesti työelämään.

Kasvu edellyttää myös sitä, että olemme avoimia maailmalle. Tarvitsemme lisää osaajia. Lääkäreitä, insinöörejä, hoitajia ja ohjelmistokehittäjiä. Nykyiset prosessit työperäisen maahanmuuton kohdalla ovat liian hitaita ja monimutkaisia. Siksi RKP ajaa Kanadan mallia muistuttavaa pisteytysjärjestelmää, kahden viikon palvelulupausta henkilötunnuksesta pankkitilin avaamiseen sekä koulu- ja varhaiskasvatuspaikkoihin. Näin Suomi olisi sujuva maa niille, jotka haluavat tulla tänne tekemään työtä ja investoimaan.

Samalla meidän on oltava rohkeita tasa-arvokysymyksissä. Vanhempainvapaiden kustannusten epätasainen jakautuminen on pitkään ollut este etenkin naisille työmarkkinoilla. Tanskan mallin mukainen ratkaisu, jossa kustannuksia jaetaan tasaisemmin, hyödyttäisi niin perheitä kuin yrityksiä ja toisi työmarkkinoille lisää joustavuutta. Yrittäjyys ja kasvuyritykset ovat minulle lähellä sydäntä. Pienyritysten hallinnollista taakkaa on kevennettävä, starttirahaa vahvistettava ja arvonlisäverovelvollisuuden alarajaa nostettava. Minusta yrittäjäksi ryhtymisen pitää olla helpompaa ja vähemmän riskialtista. Kun pienet yritykset menestyvät, syntyy uusia työpaikkoja ja innovaatioita.

Lopuksi haluan korostaa, että kasvua ja työllisyyttä ei synny ilman luottamusta. Poliittisten päätösten on annettava selkeä viesti siitä, että Suomeen kannattaa investoida. Minusta johdonmukaisuus ja ennakoitavuus luovat pohjan sille, että yritykset uskaltavat laajentaa ja ihmiset tarttua uusiin mahdollisuuksiin. Uskon, että suurten kaupunkiseutujen rohkeus, menestys ja kasvu voivat toimia suunnannäyttäjinä koko Suomelle.

Silja Borgarsdóttir Sandelin Kaupunginvaltuutettu (RKP), Helsinki

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta KOLUMNIT

Ylös