Katu on kaupungin sydän. Se liittää meidät vahvoin mielikuvin kaupunkimaiseen elämään. Katu on urbaani ydin, sen syke ja rytmiantaja. Mitä olisi Helsinki ilman esplanadeja, Berliini ilman Unten den Lindeniä, Pariisi ilman Champs Elyseestä? Minne matkailija hakeutuu saapuessaan Lontooseen, Roomaan tai New Yorkiin? Fleet Street ja Oxford Street ilmentävät urbaania kaupallisuutta, Via Condotti on Euroopan eliitin tärkein ostoskatu ja Wall Street tihentää amerikkalaisen rahakkaan unelman todeksi. Ne ovat katuja, joille on annettu monia merkityksiä.
Historiallisesti ja globaalisti vallitsee laaja ymmärrys kadun tehtävästä ja funktiosta. Kun kaupungit ovat olleet vuosisatojen ajan tavaroiden, kulttuurin, tiedon ja ideoiden vaihdon keskuksia, on katu kaupungissa ollut se näyttämö, jossa vaihto tapahtuu. Katu on väylä, jonka kautta pääsee niin kotikortteliin ja kotiin kuin julkisiin tiloihin, kauppaan, leikkimään ja liikkumaan. Katu vie aina kaupunkiin ja kaupungista pois, maaseudulle ja sisämaahan. Kaupunkien kaduilla oli vuosisatojen ajan luonnollinen rytmi ja elämisen tahtia säätelevä mittakaava.
Katu parhaimmillaan kerrostaa vuosisatojen aikaista liikkumista ja siihen kietoutunutta sosiaalista, taloudellista ja kulttuurista jatkuvuutta. Vielä 1800-luvulle asti suurin osa kaupunkien tavaraliikenteestä tapahtui vesitse. Kun kaupungit alkoivat kasvaa, katuja alettiin suunnitella kaupunkiin vallitsevien ihanteiden mukaisesti. Kaupunkien kukoistuksen ja liikenteen ja toiminnan lisääntyessä katujen ja siltojen määrä kasvoi, ja vilkkaimmat kadut ja aukiot alettiin päällystää mukulakivillä. Kadun uudet roolit perustuivat modernin elämänmuodon, teollisuuden kehittymiseen ja liikkumisen vallankumoukseen.
Kaikkialla maailmassa kadun dynamiikka eli syke muovautuu eri toimintojen kohtaamisista. Kadulla on konkreettinen, tilallinen tehtävä, mutta siihen kiinnittyy myös syviä tunteita, aistimuksia, muistoja ja tunnelmia. Se on alusta, jolla kaupunkikansalainen rakentaa urbaania identiteettiään osana laajempaa yhteisöä, kaupunkia ja kaupunkilaisuutta.
Kadulla esitetään ja tuotetaan uudelleen ja uudelleen sosiaalista kaupunkilaisuutta sellaisena, kuin se yksilö-, luokka- ja sukupolvitasolla ymmärretään. Usein se merkitsee ryhmäytymistä ja sen pohjalla tapahtuvaa identiteettityötä, käyttäytymistä ja kielenkäyttöä. Kadulla näyttäydytään ja nähdään kanssakaupunkilaisia. Syntyy kerrostuneisuutta, kohtaamisia ja kokemuksellisuutta.
Katu on aina kaupunkisuunnittelua ja kunnallispolitiikkaa, mutta myös urbaanin arjen katupolitiikkaa. Yksilökeskeisessä, modernissa kaupunkilaisuudessa olennaista on ottaa katutila haltuun, tehdä se omaksi ja oman elämän näyttämöksi. Kadulla kävellään, juostaan, katsellaan ympärille, leikitään, hölkätään, istutaan, oleskellaan, lorvitaan, vetelehditään, laiskotellaan, esiinnytään ja kerjätään. Kadulla eletään ja ollaan arkena ja juhlapäivinä, liikutaan, marssitaan ja osoitetaan mieltä. Katu on identiteettimme konkreettinen kehikko.
Siksi katujen tarkkanäköiseen suunnitteluun on kiinnitettävä poikkeuksellisen suurta huomiota.
Laura Kolbe Euroopan historian professori Helsingin yliopisto
