Seuraa meitä

LEFFAT JA TV

23 Walks

23 Walks Ensi-ilta: 18.11. Ikäraja: 12 Ohjaus: Paul Morrison Näyttelijät: Alison Steadman, Dave Johns, Natalie Simpson, Marsha Millar, Graham Cole, Oliver Powell, Bob Goody

Lämmin, katkeransuloisesti todelliselta elämältä maistuva romanttinen draama käynnistyy, kun maailmaa jo usealta kantilta nähneet Fern ja Dave kohtaavat toisensa sattumalta ulkoiluttaessaan koiriaan vehreässä Pohjois-Lontoossa. Vaikka molemmat yksineläjät suhtautuvat uuteen tuttavuuteen varauksella, ystävyys alkaa hiljalleen syventyä. Aluillaan olevan yhteisen taipaleen tielle ilmaantuu kuitenkin salaisuuksia, joiden sanoittaminen tuntuu liki ylitsepääsemättömän hankalalta. Kaikkein henkilökohtaisimpien asioiden jakaminen toisen kanssa kun voi olla yllättävän haastavaa runsaasta elämänkokemuksesta huolimatta -tai juuri sen takia. 23 Walks -Vielä kerran on syvältä koskettava elokuva ystävyydestä, ihmissuhteisiin asettamistamme ennakko-odotuksista ja siitä, kuinka aiemmat kokemukset voivat joskus olla myös hidaste unelmien toteuttamisen tiellä. Näispääosassa määrätietoisena Ferninä loistaa Alison Steadman, yli kuudelle vuosikymmenelle ulottuvan upean uran luonut, esimerkiksi Mike Leigh’n useista elokuvista sekä sarjoista Gavin & Stacey, Orphan Black ja Ylpeys ja ennakkoluulo muistettava brittiläisen näyttelijätaivaan kiintotähti. Miespääosassa hienoa työtä tekevä Dave Johns on tuttu mm. nimikkoroolistaan Ken Loachin ohjauksessa I, Daniel Blake, joka voitti maailman arvostetuimman elokuvatapahtuman Cannesin festivaalin pääpalkinnon Kultaisen palmun ja toi Johnsille myös vuoden parhaan miesnäyttelijän British Independent Film Award -palkinnon.

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta LEFFAT JA TV

  • LEFFAT JA TV

    Wicked Little Letters

    Kirjoittanut

    Wicked Little Letters Ensi-ilta: 03.05.2024 Ikäraja: 12 Pituus: 101 min. Ohjaus: Thea Sharrock Käsikirjoitus: Jonny Sweet...

  • LEFFAT JA TV

    Tie sydämeen

    Kirjoittanut

    Tie sydämeen Ensi-ilta: 26.04. Ikäraja: 7 Pituus: 135 min. Ohjaus: Anh Hung Tran Näyttelijät: Juliette Binoche,...

  • LEFFAT JA TV

    Monkey Man

    Kirjoittanut

    Monkey Man Ensi-ilta: 05.04. Ikäraja: 16 Pituus: 121 min. Ohjaus: Dev Patel Näyttelijät: Dev Patel, Sharlto...

  • LEFFAT JA TV

    Luvattu maa

    Kirjoittanut

    Luvattu maa (Bastarden) Ensi-ilta: 12.04. Ikäraja: Ei tiedossa Pituus: 128 min. Ohjaus: Nikolaj Arcel Näyttelijät: Mads...

  • LEFFAT JA TV

    One Life

    Kirjoittanut

    One Life Ensi-ilta: 22.03. Ikäraja: 12 Pituus: 102 min. Ohjaus: James Hawes Näyttelijät: Anthony Hopkins, Johnny...

Ylös