Seuraa meitä

Andreas Dresen Espoo Cinéen

LEFFAT JA TV

Andreas Dresen Espoo Cinéen

Saksan keskeisiin nykyohjaajiin kuuluva Andreas Dresen vierailee sunnuntaina 25.8. Espoo Cinéssä.

Useita palkintoja sekä kotimaassaan Saksassa että ulkomailla voittanut ohjaaja Andreas Dresen saapuu vieraaksi Espoo Cinéen! Dreseniltä nähdään festivaalilla kolmannen valtakunnan aikaisista vastarintataistelijoista kertova elokuva From Hilde, with Love. Ohjaaja on paikan päällä haastateltavana ensimmäisen näytöksen jälkeen Kino Tapiolassa sunnuntaina 25.8. kello 17.45. Tositarinaan perustuva, kaunis ja traaginen rakkaustarina esitetään myös lauantaina 31.8. kello 20 Finnkino Iso Omenassa.

Andreas Dresenin portfolio yltää laajalle ja kattaa niin useita pitkiä elokuvia ja dokumentteja kuin teatteria ja oopperaakin. Ohjaaja on saanut työstään tunnustusta muun muassa Cannesin elokuvafestivaaleilla sekä Berliinin elokuvajuhlilla. Tätä pitkän linjan monipuolista tekijää kannattaa tulla kuuntelemaan kauempaakin.

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta LEFFAT JA TV

  • LEFFAT JA TV

    The Running Man

    Kirjoittanut

    The Running Man Ensi-ilta: 14.11. Ikäraja: Ei tiedossa Ohjaus: Edgar Wright Näyttelijät: Glen Powell, Josh Brolin,...

  • LEFFAT JA TV

    Sisu 2

    Kirjoittanut

    Sisu 2 Ensi-ilta: 22.10. Ikäraja: 16 Pituus: 90 min. Ohjaus: Jalmari Helander Näyttelijät: Jorma Tommila, Stephen...

  • LEFFAT JA TV

    Anna minun rakastaa enemmän

    Kirjoittanut

    Anna minun rakastaa enemmän Ensi-ilta: 03.10. Ikäraja: 7 Pituus: 102 min. Ohjaus: Oskari Sipola Näyttelijät: Rita...

  • LEFFAT JA TV

    One Battle After Another

    Kirjoittanut

    One Battle After Another Ensi-ilta: 26.09. Ikäraja: 12 Pituus: 162 min. Ohjaus: Paul Thomas Anderson Näyttelijät:...

  • LEFFAT JA TV

    Downton Abbey: The Grand Finale

    Kirjoittanut

    Downton Abbey: The Grand Finale Ensi-ilta: 12.09.2025 Ikäraja: Sallittu Pituus: 124 min. Ohjaus: Simon Curtis Näyttelijät:...

Ylös