Seuraa meitä

Guled & Nasra mukana parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-kisassa

LEFFAT JA TV

Guled & Nasra mukana parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-kisassa

Guled & Nasra -elokuva on nyt virallisesti mukana parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-kisassa – Parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-voitosta kilpailee historiallisesti kaksi suomalaistuotantoa.

Yhdysvaltain elokuva-akatemia on virallisesti hyväksynyt Khadar Ayderus Ahmedin ohjaaman draaman Guled & Nasra (The Gravedigger’s Wife) Somalian ehdokkaaksi kisaamaan parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-palkinnosta. Historiallisesti ensimmäistä kertaa mukana oleva Somalia on tänä vuonna ainoa elokuva-akatemian hyväksymä uusi maa parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-mittelöihin.

Parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-voitosta kilpailee näin ollen historiallisesti kaksi suomalaista elokuvatuotantoa. Suomen virallinen ehdokas kilpailuun on Juho Kuosmasen ohjaama Hytti nro 6. Molemmat elokuvat saivat maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla viime kesänä.

Ohjaaja Khadar Ayderus Ahmed on saanut edustajakseen Yhdysvalloissa huippuagentuuri CAA:n, mikä on erinomainen uutinen elokuvan Oscar-kampanjoinnin kannalta. Creative Artists Agency LLC edustaa useita nimekkäitä taiteilijoita, kuten Carey Mulligania, Zendayaa ja The Weekndia sekä urheilun supertähtiä, kuten Christiano Ronaldoa.

Elokuvajulkaisu Varietyn positiivisessa arvostelussa kriitikko Guy Lodge luonnehtii Ahmedia “varmaotteiseksi ja yleisöjä puhuttelevaksi ohjaajaksi” ja hänen elokuvaansa “liikuttavaksi, hetkittäin purevaksi tutkielmaksi terveydellisiin ja taloudellisiin vaikeuksiin joutuvasta perheestä kriisissä.”

Parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-ehdokkaiksi tarjotuista elokuvista nimetään 21. joulukuuta 15 teosta, joiden joukosta valittavat lopulliset Oscar-ehdokkaat paljastetaan 8. helmikuuta, 2022.

Somalialaisuus on vahvasti osana Guled & Nasraa, jonka päätuottajina toimivat Mark Lwoff, Misha Jaari ja Risto Nikkilä tuotantoyhtiö Bufosta. Elokuva on puhuttu somaliksi ja sekä ohjaaja Ahmed että pääosissa nähtävät helsinkiläinen Omar Abdi ja kanadalainen Yasmin Warsame ovat kaikki alun perin Somaliasta. Elokuva on kuvattu kokonaisuudessaan Djiboutissa, joka on aiemmin ollut osa Somaliaa.

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta LEFFAT JA TV

  • LEFFAT JA TV

    Pakoja & haaveita

    Kirjoittanut

    Pakoja & haaveita Ensi-ilta: 01.12. Ikäraja: 12 Pituus: 82 min. Ohjaus: Kaisa El Ramly Näyttelijät: Robert...

  • LEFFAT JA TV

    Napoleon

    Kirjoittanut

    Napoleon Ensi-ilta: 22.11. Ikäraja: 16 Pituus: 159 min. Ohjaus: Ridley Scott Näyttelijät: Joaquin Phoenix Vanessa Kirby...

  • LEFFAT JA TV

    Ihmeiden äärellä

    Kirjoittanut

    Ihmeiden äärellä (The Miracle Club) Ensi-ilta: 03.11. Ikäraja: Sallittu Pituus: 90 min. Ohjaus: Thaddeus O’Sullivan Näyttelijät:...

  • LEFFAT JA TV

    Killers of the Flower Moon

    Kirjoittanut

    Killers of the Flower Moon Ensi-ilta: 20.10. Ikäraja: 16 Pituus: 206 min. Ohjaus: Martin Scorsese Näyttelijät:...

  • LEFFAT JA TV

    Comeback

    Kirjoittanut

    Comeback Ensi-ilta: 06.10. Ikäraja: 12 Pituus: 98 min. Ohjaus: Petri Kotwica Näyttelijät: Mikko Leppilampi, Ville Myllyrinne,...

Ylös