Seuraa meitä

Laura Voutilainen ja Saara Aalto Wicked-elokuvan suomenkielisiin äänirooleihin

LEFFAT JA TV

Laura Voutilainen ja Saara Aalto Wicked-elokuvan suomenkielisiin äänirooleihin

Laura Voutilainen on Elphaba ja Saara Aalto Glinda 22.11. ensi-iltansa saavan Wicked-elokuvan suomeksi dubatussa versiossa. Suomalaisartistit valittiin teknistä taituruutta vaativiin rooleihin tiukkojen äänitestien kautta. Katso juuri julkaistu traileri ja kuuntele ensimmäiset näytteet Laurasta ja Saarasta Elphabana ja Glindana, Cynthia Erivon ja Ariana Granden suomalaisina ääninä.

Ihmemaa Ozin maailmaan sijoittuva rakastettu musikaali Wicked on lumonnut näyttämöillä ympäri maailmaa jo kaksi vuosikymmentä. Tänä vuonna tarina tuodaan elokuvateattereihin, joissa Wicked-elokuva saa ensi-iltansa 22. marraskuuta sekä englanninkielisenä alkuperäisversiona että suomeksi dubattuna. Elokuvasta on juuri julkaistu ensimmäinen suomenkielinen traileri.

Suomalaistähdet valittiin tiukoilla äänitesteillä

Jon M. Chun (Crazy Rich Asians, In the Heights) ohjaaman, Ozin noidista kertovan musikaalielokuvan kaksi pääroolia ovat noitaopiskelijat Elphaba ja Glinda. Päähenkilöt laulavat myös musikaaliteoksen ikonisimmat kappaleet, jotka vaativat laulajalta paljon teknistä taitoa. Lisäksi Wicked on näytelty elokuva, jonka dubbaaminen on animaatioita vaativampaa. Suomalaiset näyttelijät valittiin dubbauksen rooleihin tiukkojen äänitestien kautta.

Vihreän ihonsa vuoksi väärinymmärrettynä ja todellisia voimiaan etsivänä Elphabana nähdään Emmy-, Grammy- ja Tony-palkittu valovoimainen Cynthia Erivo (Harriet, Broadwayn Häivähdys purppuraa). Elphaban suomenkieliseen äänirooliin on valittu kahdesti Emma-palkittu, upeaääninen Laura Voutilainen. Voutilainen on esiintynyt pitkän artistiuransa lisäksi musikaalilavoilla mm. Mamma Mia! -musikaalissa Messukeskuksen Amfi-teatterissa, ja tehnyt äänirooleja mm. Disneyn ja DreamWorksin elokuvissa.

Grammy-voittaja ja useita platinalevyjä myynyt kansainvälinen supertähti Ariana Grande on elokuvan Glinda, suosittu, etuoikeuksilla ja kunnianhimolla siunattu nainen, joka etsii vielä sydämensä todellista ääntä. Glindan suomenkielisenä äänenä kuullaan kansainvälisestikin tunnettu laulaja-lauluntekijä Saara Aalto. Lukuisista tv-ohjelmista tunnetuksi tullut Aalto on meritoitunut myös musikaalilavoilla ja esiintynyt mm. Helsingin kaupunginteatterin Wicked-tuotannossa Dorothyn roolissa esityskautena 2010–2011. Aalto on tehnyt useita elokuvien äänirooleja.

”Unelmarooli” ja ”elämäni tärkein musiikkiteos”

Molemmat tähdet ovat ottaneet haasteen innolla vastaan.”Wickedin vihreäihoinen Elphaba on unelmaroolini, ja olen alusta asti rakastanut tätä musikaalia sen tultua Broadwaylle 2000-luvun alussa. Sen musiikki on väkevää ja inspiroivaa siksi, että se on myös teknisesti vaativaa. Tarina on ajaton ja käsittelee monia aina ajankohtaisia asioita kuten erilaisuuden kohtaamista. Olen aivan innoissani!” hehkuttaa Laura Voutilainen.

”Wicked on elämäni tärkein musiikkiteos. Näin sen ensimmäisen kerran Broadwaylla 15 vuotta sitten ja se muutti elämäni. Samaistuin niin paljon musikaalin päähenkilöihin Elphabaan ja Glindaan, joiden henkinen vahvuus ja ystävyys on todella koskettavaa,” Saara Aalto kertoo.

”Olin mukana Helsingin Kaupunginteatterin Wicked-musikaalissa vuonna 2010 ja siellä pääsin työskentelemään yhdessä yhden suurimman idolini, Wickedin säveltäjän, Stephen Schwartzin kanssa. Wicked on kaikki nämä vuodet kulkenut mukanani, ja vuonna 2019 luistelin Wickedin musiikkiin Iso-Britannian Dancing On Ice -TV-kilpailun semifinaalissa. Pitkä historiani Wickedin kanssa huipentuu nyt, kun saan antaa ääneni Wicked-elokuvan Glindalle. Elokuvan dubbaaminen oli minulle tosi koskettava kokemus, ja joka päivä jouduin pidättelemään itkuani äänityskopissa. Elokuvan sanoma ja musiikki on mullistavaa, ja toivon että elokuvan avulla Wicked saa paljon uusia faneja,” Saara Aalto summaa.

Wickedin muissa suomenkielisissä äänirooleissa näyttelevät mm. Eija Ahvo, Antti Lang, Jukka Nylund, Olivia Ainali, Kari Arffman, Sasu Moilanen, Vuokko Hovatta ja Peter Kanerva.

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta LEFFAT JA TV

  • LEFFAT JA TV

    Kalevala: Kullervon tarina

    Kirjoittanut

    Kalevala: Kullervon tarina Ensi-ilta: 16.01.2026 Ikäraja: 16 Ohjaus: Antti J. Jokinen Näyttelijät: Elias Salonen, Eero Aho,...

  • LEFFAT JA TV

    MIS?

    Kirjoittanut

    MIS? Ensi-ilta: 05.12. Ikäraja: 12 Pituus: 85 min. Ohjaus: Neea Viitamäki Näyttelijät: Meeri Toivonen, Oona Kare,...

  • LEFFAT JA TV

    Nämä pienet asiat

    Kirjoittanut

    Nämä pienet asiat (Small Things Like These) Ensi-ilta: 21.11. Ikäraja: 7 Pituus: 99 min. Ohjaus: Tim...

  • LEFFAT JA TV

    The Running Man

    Kirjoittanut

    The Running Man Ensi-ilta: 14.11. Ikäraja: Ei tiedossa Ohjaus: Edgar Wright Näyttelijät: Glen Powell, Josh Brolin,...

  • LEFFAT JA TV

    Sisu 2

    Kirjoittanut

    Sisu 2 Ensi-ilta: 22.10. Ikäraja: 16 Pituus: 90 min. Ohjaus: Jalmari Helander Näyttelijät: Jorma Tommila, Stephen...

Ylös