Seuraa meitä

LEFFAT JA TV

Mestari Cheng

Mestari Cheng
Ensi-ilta: 27.09.
Ikäraja: 7
Pituus: 114 min.
Ohjaus: Mika Kaurismäki
Näyttelijät: Anna-Maija Tuokko, Chu Pak Hong, Vesa-Matti Loiri, Kari Väänänen

Mestari Cheng on elokuva hyvästä ruuasta, Lapista ja erilaisten tapojen kohtaamisesta hyvässä hengessä ja ruohonjuuritasolla. Se on tarina erilaisista kulttuureista tulevien tavallisten ihmisten yllättävästä tapaamisesta ja tutustumisesta.
Kiinalainen Chu Pak Hong, joka on saanut parhaan nuoren näyttelijän palkinnon Hongkongissa, esittää elokuvan nimiroolin ja yhdessä Anna-Maija Tuokon kanssa he muodostavat elokuvan pääparin. Herkullisena sivuosakaksikkona elokuvassa nähdään Vesa-Matti Loiri ja Kari Väänänen. Mestari Cheng on kuvattu Raattamassa, Kittilässä, Sodankylässä ja Kiinassa.
Elokuva kertoo kiinalaisesta mestarikokki Chengistä, joka saapuu yllättäen poikansa kanssa Suomen Lappiin, Kittilään. Sattumien kautta Cheng päätyy kokkaamaan Sirkan baariin ja hän tuo todella uusia ja erikoisia makuja paikallisille, joista Vilppula ja Romppainen käyvät syömässä baarissa joka päivä. Pikkuhiljaa Cheng ystävystyy Sirkan baarin pitäjän ja asiakkaiden kanssa samalla kun Sirkka koittaa ratkaista arvoitusta Chengin tulosta Suomeen.
Elokuvalla on levityssopimus myös Kiinassa ja Pohjoismaissa.

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta LEFFAT JA TV

  • LEFFAT JA TV

    MIS?

    Kirjoittanut

    MIS? Ensi-ilta: 05.12. Ikäraja: 12 Pituus: 85 min. Ohjaus: Neea Viitamäki Näyttelijät: Meeri Toivonen, Oona Kare,...

  • LEFFAT JA TV

    Nämä pienet asiat

    Kirjoittanut

    Nämä pienet asiat (Small Things Like These) Ensi-ilta: 21.11. Ikäraja: 7 Pituus: 99 min. Ohjaus: Tim...

  • LEFFAT JA TV

    The Running Man

    Kirjoittanut

    The Running Man Ensi-ilta: 14.11. Ikäraja: Ei tiedossa Ohjaus: Edgar Wright Näyttelijät: Glen Powell, Josh Brolin,...

  • LEFFAT JA TV

    Sisu 2

    Kirjoittanut

    Sisu 2 Ensi-ilta: 22.10. Ikäraja: 16 Pituus: 90 min. Ohjaus: Jalmari Helander Näyttelijät: Jorma Tommila, Stephen...

  • LEFFAT JA TV

    Anna minun rakastaa enemmän

    Kirjoittanut

    Anna minun rakastaa enemmän Ensi-ilta: 03.10. Ikäraja: 7 Pituus: 102 min. Ohjaus: Oskari Sipola Näyttelijät: Rita...

Ylös