Seuraa meitä

Mielensäpahoittajan rakkaustarina viikonlopuin katsotuin elokuva

LEFFAT JA TV

Mielensäpahoittajan rakkaustarina viikonlopuin katsotuin elokuva

Mika Kaurismäen ohjaama Mielensäpahoittajan rakkaustarina oli ennätyshelteisen viikonlopun katsotuin elokuva. Elokuva sai avausviikonloppunaan 23 297 katsojaa ja ennakoineen sillä on koossa kaikkiaan 30 205 katsojaa, kun taas edellisellä, Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä -elokuvalla oli avausviikonlopun jälkeen koossa 29 140 katsojaa. Solar Filmsin tuottama elokuva tuli ensi-iltaan perjantaina 6.9.2024 ja sen levittää Nordisk Film.

Mielensäpahoittajan rakkaustarinan on käsikirjoittanut Tuomas Kyrön romaanin pohjalta Sami Keski-Vähälä. Mielensäpahoittajan roolin näyttelee Heikki Kinnunen ja hänen rakkautensa kohdetta, Saimia, näyttelee Jaana Saarinen.

Mielensäpahoittajan poikia Hessua ja Pekkaa näyttelevät Iikka Forss ja Ville Tiihonen. Saimin tytärtä Kukkaa näyttelee Ona Huczkowski. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Pertti Sveholm, Sanna-Kaisa Palo ja Pauliina Hukkanen. Ja Kolehmaisena kukapa muu kuin Silu Seppälä.

Elokuvan on ohjannut Mika Kaurismäki kuten edellisenkin, Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä -elokuvan. Kolme aiempaa Tuomas Kyrön teoksiin pohjautuvaa Mielensäpahoittaja-elokuvaa ovat keränneet yhteensä 1 050 749 elokuvateatterikatsojaa.

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta LEFFAT JA TV

  • LEFFAT JA TV

    Bonhoeffer

    Kirjoittanut

    Bonhoeffer: Pastor. Spy. Assassin. Ensi-ilta: 28.03. Ikäraja: Ei tiedossa Ohjaus: Todd Komarnicki Näyttelijät: Jonas Dassler, Phileas...

  • LEFFAT JA TV

    Olen yhä täällä

    Kirjoittanut

    Olen yhä täällä (Ainda Estou Aqui / I’m Still Here | I’m Still Here) Ensi-ilta: 14.03.2025...

  • LEFFAT JA TV

    The Brutalist

    Kirjoittanut

    The Brutalist Ensi-ilta: 28.02. Ikäraja: 16 Pituus: 215 min. Ohjaus: Brady Corbet Näyttelijät: Adrien Brody, Felicity...

  • LEFFAT JA TV

    A Complete Unknown

    Kirjoittanut

    A Complete Unknown Ensi-ilta: 07.02. Ikäraja: 7 Pituus: 136 min. Ohjaus: James Mangold Näyttelijät: Timothée Chalamet,...

  • LEFFAT JA TV

    Maria

    Kirjoittanut

    Maria Ensi-ilta: 24.01. Ikäraja: 12 Pituus: 123 min. Ohjaus: Pablo Larraín Näyttelijät: Angelina Jolie, Valeria Golino,...

Ylös