Seuraa meitä

Pamela Tolan elokuvalle harvinaiset 200 000 katsojaa viidessä viikossa

LEFFAT JA TV

Pamela Tolan elokuvalle harvinaiset 200 000 katsojaa viidessä viikossa

Tammikuun 3. päivänä ensi-iltansa saanut Pamela Tolan elokuva Teräsleidit on osoittautunut jättimäiseksi menestykseksi. Teräsleidit on kerännyt jo 200 000 katsojaa vain viidessä esitysviikossa. Kotimaiselle elokuvalle harvinainen rajapyykki rikkoontui torstain 6.2.2020 aikana. Torstaisen esityspäivän päätteeksi elokuvalla on jo kaikkiaan 201 473 katsojaa.

Elokuva rikkoi aiemmin 100 000 katsojan rajan kolmessatoista päivässä.

Teräsleidit myös erittäin poikkeuksellisesti nosti katsojamääräänsä toisena esitysviikonloppunaan ensi-iltaviikonloppuun nähden. Yleensä elokuvien katsojamäärät ovat myöhempinä esitysviikonloppuina säännönmukaisesti pienempiä kuin ensi-iltaviikonlopun katsojaluvut.

Teräsleidien katsojalukumäärän harvinaisuutta kuvaa se, että esimerkiksi vuosina 2019 ja 2018 ensi-illassa olleista lukuisista kotimaisista elokuvista vain kolme ylitti aikoinaan 200 000 katsojan rajapyykin (Risto räppääjä ja pullistelija, 2019, Oma maa, 2018, ja Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja, 2018).

Ulkomaiset elokuvat mukaanluettuina saman katsojalukurajan on 2010-luvun jälkipuoliskolla ylittänyt vuosittain vain maksimissaan kymmenisen elokuvaa.

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta LEFFAT JA TV

  • LEFFAT JA TV

    Superman

    Kirjoittanut

    Superman Ensi-ilta: 11.07. Ikäraja: Ei tiedossa Ohjaus: James Gunn Näyttelijät: David Corenswet, Rachel Brosnahan, Nicholas Hoult,...

  • LEFFAT JA TV

    The Fantastic Four: First Steps

    Kirjoittanut

    The Fantastic Four: First Steps Ensi-ilta: 23.07. Ikäraja: Ei tiedossa Ohjaus: Matt Shakman Näyttelijät: Pedro Pascal,...

  • LEFFAT JA TV

    Jurassic World Rebirth

    Kirjoittanut

    Jurassic World Rebirth Ensi-ilta: 02.07. Ikäraja: Ei tiedossa Ohjaus: Gareth Edwards Näyttelijät: Scarlett Johansson, Mahershala Ali,...

  • LEFFAT JA TV

    Karate Kid: Legends

    Kirjoittanut

    Karate Kid: Legends Ensi-ilta: 04.06. Ikäraja: Ei tiedossa Ohjaus: Jonathan Entwistle Näyttelijät: Ralph Macchio, Jackie Chan,...

  • LEFFAT JA TV

    The Legend of Ochi

    Kirjoittanut

    The Legend of Ochi Ensi-ilta: 16.05. Ikäraja: 12 Pituus: 96 min. Ohjaus: Isaiah Saxon Näyttelijät: Helena...

Ylös