Seuraa meitä

Suurelokuva Paavo Nurmesta ja Ville Ritolasta

LEFFAT JA TV

Suurelokuva Paavo Nurmesta ja Ville Ritolasta

Suomen kaikkien aikojen menestyneimmistä juoksijoista Paavo Nurmesta ja Ville Ritolasta kertovan elokuvan kuvaukset alkavat syksyllä 2022 Turussa. Elokuvateattereihin Mestari ja haastaja saadaan olympiavuonna 2024.

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat 1920-luvun Suomeen ja New Yorkiin sekä Pariisin ja Amsterdamin olympialaisiin ja kertovat Nurmen ja Ritolan kamppailusta itseään ja toisiaan vastaan itsenäisen kansakuntamme ensimmäisten tuulisten vuosien aikana.

Historiallisen draamaelokuvan pääosissa nähdään Miro Lopperi Ville Ritolana ja Olli Riipinen Paavo Nurmena. Muissa rooleissa nähdään mm. Satu-Tuuli Karhu, joka esittää Villen vaimoa Selma Ritolaa sekä Antti Lang, joka esittää Hannes Kolehmaista. Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Juha Karvanen sekä Aleksi Salmenperä (mm. Jättiläinen, Tyhjiö, Häiriötekijä), joka myös ohjaa elokuvan. -Mestari ja haastaja on poikkeuksellisen hieno tarina. Rakastan elokuvan hahmoja, jotka laittavat kaiken kunnian- ja intohimonsa peliin jonkin niin alkukantaisen kuin juoksun, vuoksi., kommentoi Salmenperä.

-Turku on Paavo Nurmen kotikaupunki ja ylpeänä olemme mukana hänestä ja Ville Ritolasta kertovaa elokuvaa tukemassa. Turun merkitys kansainvälisenä elokuvakaupunkina kasvaa tämänkin tuotannon myötä entisestään, sanoo Turun pormestari Minna Arve.

Länsi-Suomen Elokuvakomission elokuvakomissaari Teija Raninen muistuttaa, kuinka elokuvatuotannot työllistävät suuren joukon alueen yrityksiä ja ammattilaisia. -On hienoa saada turkulaisen mestarin tarina kuvattavaksi tämän omassa kotikaupungissaan. Olemme iloisia, että elokuvaa kuvataan täällä. Se tulee työllistämään tuotantoyhtiöitä, elokuva-alan ammattilaisia ja opiskelijat pääsevät saamaan arvokasta työkokemusta, Raninen sanoo.

Mestari ja haastaja elokuvateattereissa syksyllä 2024.

Kuva: Yellow Film&TV, Perttu Saksa

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta LEFFAT JA TV

  • LEFFAT JA TV

    Guardians of the Galaxy Vol. 3

    Kirjoittanut

    Guardians of the Galaxy Vol. 3 Ensi-ilta: 03.05. Ikäraja: 12 Pituus: 150 min. Ohjaus: James Gunn...

  • LEFFAT JA TV

    Kapellimestari

    Kirjoittanut

    Kapellimestari Ensi-ilta: 21.04. Ikäraja: 7 Pituus: 137 min. Ohjaus: Maria Peters Näyttelijät: Christanne de Bruijn, Richard...

  • LEFFAT JA TV

    The Pope’s Exorcist

    Kirjoittanut

    The Pope’s Exorcist Ensi-ilta: 07.04. Ikäraja: 16 Pituus: 104 min. Ohjaus: Julius Avery Näyttelijät: Russell Crowe,...

  • LEFFAT JA TV

    The Son

    Kirjoittanut

    The Son Ensi-ilta: 24.03. Ikäraja: 12 Pituus: 123 min. Ohjaus: Florian Zeller Näyttelijät: Hugh Jackman, Vanessa...

  • LEFFAT JA TV

    To Leslie

    Kirjoittanut

    To Leslie Ensi-ilta: 10.03. Ikäraja: 12 Pituus: 119 min. Ohjaus: Michael Morris Näyttelijät: Andrea Riseborough, Allison...

Ylös