Seuraa meitä

Teräsleidit valloitti suomalaiset

LEFFAT JA TV

Teräsleidit valloitti suomalaiset

Perjantaina 3.1. ensi-iltansa saanut Pamela Tolan Teräsleidit on aloittanut kotimaisten elokuvien uuden vuosikymmenen teräksisellä katsojatuloksella. Elokuva on saanut maanantai-iltaan mennessä yhteensä 39 243 katsojaa ennakkonäytökset mukaan luettuna. Näistä 29 272 katsojaa näki elokuvan ensi-iltaviikonloppuna (pe-su) ja 9 700 katsojaa loppiaismaanantain aikana.

Runsaasti positiivista palautetta sosiaalisessa mediassa kerännyt Teräsleidit jatkaa edelleen elokuvateattereissa kautta maan.

”SF Studios iloitsee, että Pamela Tolan uusin ohjaus, Teräsleidit, on löytänyt yleisönsä kaikkialla Suomessa. Erityisen hienoa on, että yleisössä on teräsleidejä ja teräsmiehiä kaikista ikäluokista. Sekä nuoret aikuiset että jo vähän varttuneemmat aikuiset ovat yhdessä täyttäneet Suomen elokuvateatterit. Teräsleidien huumori selvästikin yhdistää sukupolvet. Tämä on aivan upea vuoden 2020 aloitus kotimaiselle elokuvalle, vähän vaisumman 2019 jälkeen.” sanoo Timo Räisänen teatterilevityksen johtaja SF Studios.

”Olen kiitollinen koko työryhmämme puolesta siitä, että yleisö näyttää ottavan omakseen tämän elokuvan, joka on minulle henkilökohtaisestikin rakas. Olen otettu myös saamastani runsaasta palautteesta, jonka perusteella Teräsleidit tuntuu uppoavan eri ikäisiin katsojiin, yli sukupolvi- ja sukupuolirajojen. Mahtavaa, että Teräsleidit tarjoaa perheille yhteistä ajanvietettä ja ajateltavaa! Iloitsen suuresti siitä, että Teräsleidien parissa viihdytään ja myös sen syvällisempää sanomaa kuullaan. Saamani viestit kertovat elokuvan antaneen monille inspiraatiota ja toivoa, mistä olen kovin onnellinen.” ohjaaja-käsikirjoittaja Pamela Tola kommentoi asiaa.

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta LEFFAT JA TV

  • LEFFAT JA TV

    Expend4bles

    Kirjoittanut

    Expend4bles Ensi-ilta: 22.09. Ikäraja: 16 Pituus: 103 min. Ohjaus: Scott Waugh Näyttelijät: Jason Statham, 50 Cent,...

  • LEFFAT JA TV

    Golda

    Kirjoittanut

    Golda Ensi-ilta: 08.09. Ikäraja: 12 Pituus: 100 min. Ohjaus: Guy Nattiv Näyttelijät: Helen Mirren, Zed Josef,...

  • LEFFAT JA TV

    Rikos on minun

    Kirjoittanut

    Rikos on minun (Mon crime) Ensi-ilta: 25.08. Ikäraja: 12 Pituus: 102 min. Kopiot: 25 Ohjaus: François...

  • LEFFAT JA TV

    Haunted Mansion

    Kirjoittanut

    Haunted Mansion Ensi-ilta: 11.08. Ikäraja: 12 Pituus: 123 min. Ohjaus: Justin Simien Näyttelijät: LaKeith Stanfield, Tiffany...

  • LEFFAT JA TV

    Indiana Jones and the Dial of Destiny

    Kirjoittanut

    Indiana Jones and the Dial of Destiny Ensi-ilta: 28.06. Ikäraja: 12 Pituus: 155 min. Ohjaus: James...

Ylös