Seuraa meitä

Helsingin ilmanlaatu parantunut

AJASSA

Helsingin ilmanlaatu parantunut

Typpidioksidin EU:n vuosiraja-arvo ei enää ole vaarassa ylittyä Helsingin katuosuuksilla. Katupölyn kannalta kuluva kevät on sen sijaan ollut hankala.

Typpidioksidipitoisuuksien pienenemiseen on vaikuttanut liikenteen pakokaasupäästöjen väheneminen ajoneuvotekniikan edistymisen sekä sähköistymisen ansiosta. Myös Helsingin seudun liikenteen bussikalustoa on uusittu entistä vähäpäästöisemmäksi. Vilkasliikenteisillä, kuilumaisilla kaduilla typpidioksidipitoisuudet voivat yhä kasvaa ajoittain.

Kiusana katupöly

Suorien pakokaasupäästöjen lisäksi liikenne aiheuttaa myös katupölyä. Katupölyn eli hengitettävien hiukkasten raja-arvot eivät ole ylittyneet Helsingissä viime vuosina. Hyvin pölyisiä päiviä on edelleen kuitenkin joka kevät, kun kadut kuivuvat ja liikennevirta nostaa talven aikana kertyneen aineksen ilmaan.
Pölyämiseen vaikuttavat merkittävästi myös kevään ja talven sääolosuhteet sekä lumitilanne. Kuluva kevät on ollut pölyämisen suhteen hankala, kun lumi ja yöpakkaset ovat hidastaneet katujen pesuja. Lisäksi viime talven kelit vaativat runsaasti hiekoitusta ja suolausta.
Tutkimusten mukaan noin puolet katupölystä on nastarenkaiden asfaltista irrottamaa ainesta. Kaupungin tavoitteena on, että tulevaisuudessa nastarenkaita olisi ainoastaan noin joka kolmannessa autoissa.

Kuva: Roni Rekomaa

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta AJASSA

Ylös