Seuraa meitä

Helsingin rantaviiva siivottu talkoovoimin

AJASSA

Helsingin rantaviiva siivottu talkoovoimin

Tuhannet helsinkiläiset ovat innostuneet mukaan koko kaupungin yhteisiin rannansiivoustalkoisiin. Talkoilla on saatu siivottua yhteensä 130 kilometriä merenrantaa.

Keväällä 2019 käyntiin polkaistun SATAKOLKYT-kampanjan nettisivuilta satakolkyt.fi löytyy interaktiivinen kartta, joka näyttää milloin mikäkin ranta on viimeksi siivottu. Kuka tahansa voi varata kartalta pätkän rantaa ja lähteä siivousretkelle.

–Rantojen siivoukseen ovat osallistuneet koululuokat, yksittäiset ihmiset sekä monenlaiset ryhmät, kaveriporukoista järjestöihin. Myös useat yritykset ovat järjestäneet rantatalkoita osana tyhy-päiviensä ohjelmaa. Nähtiinpä koronakeväänä vähän erilainen keikkakin, kun yksi bändi kävi siivoamassa rantoja, SATAKOLKYT-koordinaattori Karoliina Eronen kertoo.
Alun perin idea siivouskampanjaan on lähtenyt helsinkiläisiltä nuorilta, joiden huoli roskaantumisesta on noussut kyselyissä esiin. Toisaalta roskaantumisen ratkaisut ovat melko yksinkertaisia: kuka tahansa voi lähteä keräämään roskia.
–Osallistujat ovat kokeneet roskien keruun olevan meditatiivista, koukuttavaa, innostavaa ja erittäin palkitsevaa. Konkreettinen teko ympäristön puolesta voimaannuttaa, kun työnsä tulokset näkee heti, Eronen toteaa.

Siivouskampanja jatkuu vuoteen 2021 asti. Roskapihdit ja roskapussit saa lainattua kirjastoista.

Kuva: Milla Koivisto

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta AJASSA

Ylös