Seuraa meitä

Järvenpää palkitsi Lidlin jättimäisen jakelukeskuksen

AJASSA

Järvenpää palkitsi Lidlin jättimäisen jakelukeskuksen

Järvenpään kaupunkikehityslautakunta jakaa joka vuosi Järkevä-palkinnon kaupunkilaisten jättämien ehdotusten perusteella. Tänä vuonna palkinto ojennettiin Ristinummella sijaitsevalle Lidlin jakelukeskukselle.

Palkinnon perusteina oli muun muassa, että Lidl käyttää vain uusiutuvaa energiaa ja tuottaa itse osan energiantarpeestaan 1 600 aurinkopaneelilla. Rakennuksessa on älykäs energianohjausjärjestelmä, joka sopeuttaa energiaolosuhteet rakennuksen käyttöasteen mukaan. Pohjoismaiden ympäristöystävällisin jakelukeskus on energiankäytöltään hiilineutraali. Kestävyys näkyy myös siinä, että jakelukeskuksen kautta kulkee isommallekin alueelle tuotteita ja paluukyyteinä kierrätettäviä materiaaleja, kuten lasia, pahvia sekä tarvittaessa myös metallia.
– Lidlin jakelukeskuksen alueellinen talousvaikutus on lähes 60 miljoonaa euroa. Uusia työpaikkojakin se on luonut Järvenpäähän miltei neljäsataa. Talousvaikutus yhdistettynä korkeaan energiatehokkuuteen on tällä hetkellä megatrendi, johon maailmalla sijoitetaan, sanoo Järvenpään elinvoimajohtaja Marko Lehenberg.

Lidlin jakelukeskus avattiin Järvenpäässä lokakuussa 2018.
– Ensimmäinen vuosi Järvenpäässä on sujunut nopeasti ja alun oppimisvaiheen jälkeen arki jakelukeskuksessa on saatu hienosti käyntiin. Yhteistyö kaupungin kanssa on sujunut koko matkan ajan mainiosti. Uusi jakelukeskus on tullut meillä tarpeeseen nyt, kun myymälämäärämme kasvaa etenkin Etelä-Suomessa, sanoo Lidlin aluejohtaja Antti Partanen.

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta AJASSA

Ylös