Seuraa meitä

Kristiina Mäkelä Pääkaupunkiseudun Vuoden Urheilija

AJASSA

Kristiina Mäkelä Pääkaupunkiseudun Vuoden Urheilija

Helsingin Urheilutoimittajien yhdistys (HUT) palkitsi kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelän Pääkaupunkiseudun Vuoden Urheilijana 2022 keskiviikkona (8.2.) järjestetyssä palkintogaalassa. Mäkelän viime hetken sairastumisen vuoksi häntä edusti palkitsemisessa Suomen Urheiluliiton toimitusjohtaja Harri Aalto.

Tittelin ohella HUT lahjoitti yhdessä K-Supermarket Saaren kanssa Mäkelälle tuhannen euron kannustusstipendin. Tilaisuus oli samalla urheilutoimittajia kouluttavan Laajasalon opiston uuden Studio Saari Laajasalon vihkimistilaisuus. 

Mäkelä saavutti Münchenin EM-kisoista uransa ensimmäisen arvokisamitalin. Hopeasija varmistui, kun toinen hyppy kantoi uuteen Suomen ennätykseen 14,64. 

Nelisen vuotta Mäkelää valmentanut Tuomas Sallinen uskoo edellytyksiä löytyvän vielä pitempiinkin loikkiin.

Kristiina Mäkelä on opiskellut yliopistossa kotieläintiedettä, ja hän valmistui vuosi sitten maataloustieteiden kandidaatiksi. Urheilu-uran jälkeen tavoitteena on valmistua maisteriksi ja agronomiksi. Itä-Helsingissä asuva ja läheisessä Myllypuron Liikuntamyllyssä harjoitteleva Kristiina Mäkelä on edustanut koko uransa ajan synnyinpaikkakuntansa seuraa Orimattilan Jymyä.

Filppulasta Suomen ensimmäinen Triple Gold Clubin jäsen

Pääkaupunkiseudun Vuoden urheiluteko -palkinnon sai kiekkoleijonien kapteeni Valtteri Filppula, joka saavutti maajoukkueen kanssa viime vuonna olympiakullan Pekingissä sekä maailmanmestaruuden Tampereella. Sveitsissä Geneve-Servetten joukkueessa pelaavasta Filppulasta tuli samalla Suomen ensimmäinen Triple Gold Clubin edustaja, eli ensimmäinen jääkiekkoilija, joka on voittanut MM-tittelin, olympiakullan sekä NHL:n Stanley Cupin.

Sveitsin liigakiireiden takia jääkiekkosankarin puolesta kiertopalkinnon ja kunniataulun palkitsemisgaalassa vastaanotti hänen isänsä Raineri Filppula. 

Valtteri Filppula voitti NHL-mestaruuden keväällä 2008 Detroit Red Wingsin riveissä, jota hän edusti kymmenen kautta. Kuudentoista NHL-kauden aikana Filppulalle kertyi 1056 runkosarjan ottelua ja 166 playoff-ottelua. 

Läpimurto-säätiön perustaminen lähtölaukaus uudelle palkinnolle

Uudella Urheilun hyväntekijä -palkinnolla Helsingin Urheilutoimittajat palkitsi Tuomas Langin, joka perusti urheilun Läpimurtosäätiön ja sijoitti perheensä kanssa sen alkupääomaksi kolme miljoonaa euroa. Tämä on yksi suomalaisen urheilun kaikkien aikojen suurimmista lahjoituksista.

Läpimurtosäätiö aikoo jakaa jo tulevana kesänä ammattimaisuuden alkumetreillä oleville urheilijoille 5000-10000 euron apurahoja. Aluksi jaettavana on 150000 euroa.

Säätiön tavoitteena on myös luoda suomalaisille lapsille yhdenvertaisia mahdollisuuksia liikuntaharrastukseen ja edelleen oman elämänsä läpimurtoon.

Tuomas Lang tunnetaan yhtenä pääomasijoitusyhtiö Intera Partnersin perustajana. Hän on aikaisemmin tukenut goffareita ja tenniksen pelaajia omista varoistaan.

ESLU, musiikki ja kumppanit täydensivät gaalakokonaisuutta

Helsingin Urheilutoimittajien pitkäaikainen viestintäkumppani Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu laajensi yhteistyötään HUT:n kanssa tuomalla palkintogaalaan Vuoden urheiluseura -palkinnon, joka myönnettiin Hyvinkään Tennisseuralle. Valintaperusteluissa todettiin, että seura tarjoaa laadukasta ja mielekästä toimintaa perheen pienemmistä aina senioreihin asti. Kaikki pääsevät harjoittelemaan, pelaamaan ja toimimaan omien mieltymysten ja tavoitteiden mukaan.

Palkitsemisten lomassa gaalavieraita viihdyttivät musiikkiesityksillään kansainvälisesti palkittu trumpettitaiteilija Kalevi Louhivuori musiikkikoosteellaan Urheiluruudun tunnussävelmistä vuosien varrelta ja Laajasalon opiston perustama Iist Side Singers. Louhivuori on myös frisbeegolfin someilmiö lukuisilla YouTube-videoillaan taiteilijanimellä Aceman sekä Backbyn kartanon frisbeegolfradan Ace Park Backbyn perustajajäsen.

HUT:n, ESLU:n, Laajasalon opiston ja K-Supermarket Saaren ohella palkintogaalan järjestelyihin osallistuivat yhteistyökumppaneina Blondel-samppanja, Elis-vaihtomattopalvelu, Event Media Group, Jubilee-astiapalvelu, Letterbox-lehtikustantamo ja Printix-painotalo. Laajasalon opisto striimasi gaalakokonaisuuden suorana lähetyksenä ISTV:n ja Helsingin Sanomien välityksellä.

Reijo Suikki

puheenjohtaja

Helsingin Urheilutoimittajat ry

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta AJASSA

Ylös