Seuraa meitä

Oodi ylitti reippaasti käyntimääräarvionsa

AJASSA

Oodi ylitti reippaasti käyntimääräarvionsa

1-vuotissyntymäpäiviään juhliva keskustakirjasto Oodi keräsi ensimmäisenä toimintavuotenaan jopa odotettua enemmän kävijöitä.

Helsingin keskustakirjasto Oodi juhlitaan 1-vuotissyntymäpäiviään torstaina 5.12. Oodin ensimmäinen vuosi on ollut menestys, sillä käyntimääräarviot on ylitetty jo reippaasti.
-Alkuperäinen käyntimäärätavoitteemme oli 2,5 miljoonaa käyntiä vuodessa, mutta tänä vuonna saavutetaan 3 miljoonaa käyntiä, kertoo Oodin johtaja Anna-Maria Soininvaara.
Oodi on vuoden aikana palkittu useilla erilaisilla palkinnoilla. Elokuussa Oodi valittiin maailman parhaaksi uudeksi yleiseksi kirjastoksi kirjastoalan maailmankongressissa Ateenassa. elokuussa.
Asiakkaat ovat ihastelleet muun muassa kaunista arkkitehtuuria ja monipuolisia palveluja. Negatiivista palautetta ovat saaneet sukupuolineutraalit WC-tilat ja ja ajoittainen melu.
Muutoksia WC-tiloihin ei kritiikistä huolimatta ole kuitenkaan tulossa.
-Sukupuolineutraalit WC-tilat säilytetään, sillä tämä periaate toteuttaa yhdenvertaisuuden arvoamme ja helpottaa muun muassa lasten ja vanhempien asiointia vessoissa, Soininvaara perustelee ratkaisua.

Kuva: Kuvatoimisto Kuvio Oy

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta AJASSA

Ylös