Seuraa meitä

Oulunkylän keskusta uudistuu

AJASSA

Oulunkylän keskusta uudistuu

Oulunkylän keskustaan suunnitellaan asuntoja 1 300 asukkaalle, nykyistä enemmän liiketilaa sekä uusi perhe- ja hyvinvointikeskus.

Oulunkylän keskustaan suunnitellaan kaupunkimaiset asunto-, liike- ja palvelukorttelit kaupunginosan ytimeksi. Kirjastolle, nuorisotilalle ja työväenopistolle suunnitellaan uudet tilat. Helsingin kaupungin mukaan Oulunkylän keskustan kehittäminen liittyy kaupungin kasvuun ja hyviin joukkoliikenneyhteyksiin. Kaupunginosa sijaitsee pääradan ja Raide-Jokeri-pikaratikan risteyksessä.
Suunnitelmat pohjautuvat siihen, että alueen nykyiset rakennukset puretaan ja Tapio Rautavaaran puiston alue muuttuu pääosin rakennetuksi. Tapio Rautavaaran puistossa oleva Kulkurin uni –veistos on tarkoitus siirtää vanhan aseman edustalle.
Syksyllä 2021 esitettiin, että Mäkitorpan leikkipuiston viereen olisi tullut uutta rakentamista. Saadun asukaspalautteen perusteella Mäkitorpan leikkipuisto on nyt rajattu pois suunnittelualueesta.
Oulunkylän keskustassa tehdään parhaillaan kaupunkirakenteellisten ominaispiirteiden selvitystyötä. Työhön kuuluu nyt keväällä suoritettavat maastokäynnit, joilla mm. valokuvataan ja havainnoidaan ympäristöä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan ja suunnitteluaineistoon voi tutustua 6.6.2022 asti verkkosivuilla hel.fi/suunnitelmat.
Oulunkylän keskustan suunnitelmia esitellään tiistaina 24. toukokuuta verkkoasukastilaisuudessa kello 17–18.30. Tilaisuuteen voi liittyä mukaan linkin kautta: https://bit.ly/oulunkyla-2022 Lisäksi suunnittelijoiden kanssa voi keskustella kävelyn merkeissä 31. toukokuuta. Kävelylle lähdetään vanhan aseman edestä kello 18.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saadun palautteen jälkeen tehdään kaavaehdotus, joka on tarkoitus viedä Kaupunkiympäristölautakuntaan vuonna 2023.

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta AJASSA

Ylös