Seuraa meitä

Tapiolassa päästään jouluna peruskorjattuun kirkkoon

AJASSA

Tapiolassa päästään jouluna peruskorjattuun kirkkoon

Espoon Tapiolan kirkon peruskorjaus on loppusuoralla. Ensimmäistä remontin jälkeistä messua vietetään kirkossa neljäntenä adventtisunnuntaina juuri ennen joulua.

Tapiolan kirkon peruskorjaus pysyy hyväksytyssä budjetissa, mutta valmistuminen siirtyy muutamalla viikolla. Viivästyminen johtuu pääasiassa katossa havaitusta vuodosta, jonka vuoksi myös kirkon katto päätettiin korjata remontin yhteydessä. Myös koronapandemiasta johtuvat viiveet tavarantoimituksissa ovat jonkin verran hidastaneet valmistumista.
Tällä hetkellä työmaalla on jäljellä viimeistelytöitä sekä sähköisten, talotekniikkaan liittyvien järjestelmien asennuksia. Peruskorjauksen arvioidaan olevan valmis marraskuun puolessa välissä, jonka jälkeen alkaa kalustaminen ja seurakunnan työntekijät pääsevät muuttamaan työtiloihin.

Toiminta kirkolla käynnistyy jouluksi

Toiminta peruskorjatussa Tapiolan kirkossa alkaa messulla neljäntenä adventtisunnuntaina 19. joulukuuta. Tapiolan seurakunnan messut siirtyvät silloin väistötiloista kirkolle. Joulunalusviikolla kirkossa on konsertteja ja koululaisten joulukirkkoja. Jouluaattona tapiolalaiset pääsevät jälleen kotikirkkoonsa aattohartauksiin ja jouluyön messuun.
Peruskorjattua kirkkoa juhlitaan tammikuussa pitkän kaavan mukaan. Kirkon juhlaviikot pidetään 17.–30. tammikuuta 2022 ja ne huipentuvat juhlamessuun Espoon piispan, Esbo svenskan församlingin ja ystävyysseurakuntien kanssa sunnuntaina 30. tammikuuta.
Suurimmat muutokset tullaan näkemään 1990-luvulla rakennetussa toimistosiivessä, jonka käyttötarkoitus muuttuu remontin myötä. Kirkkoon avataan pääsy Tapiolan keskustan suunnasta sisäraittia eli Polkua pitkin. Polun varrelle nykyisten toimistojen tilalle tulee seurakuntakahvio ja työntekijöille monitilaympäristö.

Kuva: Antti Rintala

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta AJASSA

Ylös