Seuraa meitä

Darude ja Euroviisut 2019

IHMISET

Darude ja Euroviisut 2019

Darude ja Euroviisut 2019

Suomen Euroviisu-edustaja Daruden tähdittämä UMK19 -tapahtuma järjestetään tänä vuonna Turun Logomossa lauantaina 2. maaliskuuta. Suorana Ylellä lähetettävässä tapahtumassa Darude esittää kolme kappaletta lavashow’n kera, joista katsojat ja kansainväliset raadit äänestävät parhaimman toukokuussa Tel Avivissa järjestettäviin Euroviisuihin.

Maaliskuun tapahtuman juontavat Krista Siegfrids, Christoffer Strandberg ja Mikko Silvennoinen. Yle siis valitsi Suomen euroviisuedustajaksi vuodelle 2019 Daruden eli muusikko Ville Virtasen, joka on yksi Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä artisteista. Darude on palkittu DJ ja keikkailee ympäri maailmaa aktiivisesti noin 70 keikan vuositahdilla.
–Tämä on minulle haasteena aivan huikean iso monessa mielessä. Kun minua pyydettiin mukaan, se pelotti, mutta en millään voinut sanoa ei. On kunnia päästä kokemaan tämä ainutlaatuinen tapahtuma. Minulla on vain positiivisia odotuksia koko hommasta, Darude sanoo.
–Olemme todella innoissamme, että yksi Suomen kaikkien aikojen kansainvälisesti tunnetuimmista artisteista otti haasteen vastaan ja edustaa Suomea Euroviisuissa. DJ-artisteja ei viisulavalla varsinaisesti ole aiemmin nähty, Uuden Musiikin Kilpailun tuottaja Anssi Autio sanoo.

Fiiliksiä ja visuaalisuutta

Darude haluaa tuoda euroviisulavalle festari- ja klubikeikoiltaan fiiliksiä ja visuaalisuutta, jotka jäävät jokaiselle tv-katsojalle mieleen. Tämän vuoden Uuden Musiikin Kilpailun kappaleet julkaistaan kolmena peräkkäisenä perjantaina 8., 15. ja 22. helmikuuta.
8.2. julkaistu Release Me -kappale sai julkisuudessa lievän kohun aaikaan. Monelle tuli siitä ruotsalaispoppari Agnes Carlssonin saman niminen kappale mieleen, jonka nimikin sattui sopivasti olemaan Release Me. Kummassakin kappaleessa kertosäe lauletaan samalla tavalla korkeahkolta ja kovaa. Yhtäläisyydet eivät jääneet siihen. Kummassakin kappaleessa ovat taustahenkilöinä Yhdysvalloissa asuvat Jaakko Manninen ja Brandyn Brunette.
Helsingin Sanomille Virtanen kertoi asiasta näin:
–En lähde kieltämään sitä, että niissä kappaleissa on kaksi samaa sanaa, release ja me, jotka lähtevät kertosäkeen alusta. Ja vielä laulettuna samantapaisella falsettityylillä.
Siihen musiikilliset yhtäläisyydet Virtasen mukaan kuitenkin loppuvat.
–Soinnut ja melodiat ja myöskin laulurakenne ovat erilaiset. Jopa siinä, kun lauletaan ”release”, ja sitten ”me”, on intervalli eri, eli melodia on erilainen siinäkin jo, Virtanen selitti.
–Kun biisit laittaa musiikillisesti vastakkain ja nuotintaa ne, tai kuuntelee esimerkiksi jossain musanteko-ohjelmassa ja analysoi niin huomaa, että musiikillisesti ne menevät ihan eri tavalla, hän jatkoi.
UMK-kappaleensa Darude esittää yhdessä vierailevan solistin, Sebastian Rejmanin, kanssa. Rejman tunnetaan yhtyeestä The Giant Leap. Euroviisuissa kuultavan kappaleen äänestävät katsojat ja kansainvälinen raati, ja valinta tehdään lauantaina 2.3. UMK19-tapahtumassa Logomossa. Perjantaina 15.2. julkaistaan Daruden toinen kappale.

teksti Juhani Brusila

kuva YLE / Anton Sucksdorff

Mainos
Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta IHMISET

  • IHMISET

    Livenä viiden jälkeen

    Kirjoittanut

    Suomen ensimmäinen alkuillan ajankohtaisohjelma Viiden jälkeen aloitti MTV3-kanavalla syyskuun alussa. Viiden jälkeen pureutuu päivän uutisiin ja...

  • IHMISET

    Kellot soi, kieli poskessa

    Kirjoittanut

    Hiljattain TV 2:lla alkoi kotimainen komediasarja Kellot soi, jonka pääosissa nähdään kaksi kotimaista kestosuosikkia Minttu Mustakallio...

  • IHMISET

    Hyvää huomenta!

    Kirjoittanut

    Ylen aamu-tv:n toimittaja Sanna Savikko törmää usein ihmisten kysymyksiin aikaisista herätyksistä ja hulluista työajoista. Ajankohtaisten aiheiden...

  • IHMISET

    Red Carpet, elokuvaihmisten kotimainen kohtaamispaikka

    Kirjoittanut

    Näyttelijä Antti Luusuaniemen perustama elokuvafestivaali Red Carpet järjestetään 29.8.–1.9.2019 kolmatta kertaa. Festivaali juhlii elokuvaa, sen yleisöä...

  • IHMISET

    Janne Kataja Kalevi Keihäsenä

    Kirjoittanut

    Legendaarisen Kalevi Keihäsen tarina muuntuu ensi keväänä nähtäväksi televisiosarjaksi. Pääosaa esittää hämmästyttävästi esikuvaansa muistuttava Janne Kataja....

Ylös