Seuraa meitä

Hei, me tanssitaan!

IHMISET

Hei, me tanssitaan!

Tanssii Tähtien Kanssa valaisee jälleen syksyn pimenevät illat. Tanssin taikaa on luvassa jo 12. kerran, kun uudet tähtiparit paljastavat koko Suomen kansalle kykynsä heittäytyä tanssinumeroihin.

Ohjelman tuomarikolmikkona loistavat tälläkin kaudella Jukka Haapalainen, Helena Ahti-Hallberg ja Jorma Uotinen. Myös ohjelman juontajia on nyt kolme, sillä Vappu Pimiä ja Mikko Leppilampi saavat livelähetyksiin mukaan ihastuttavan Tuija Pehkosen. Unohtumattomien iltojen sulosävelistä vastaa tietysti Sami Pitkämö orkestereineen.

Odotettavissa on onnistumisia, pettymyksiä ja ennen kaikkea suuria tunteita, kun tähtiparit ylittävät itsensä viikko toisensa jälkeen parketilla. Pakkaa sekoittavat kauden aikana nähtävät ennennäkemättömät käänteet, jotka korottavat panoksia entisestään. Myös ohjelman suorien lähetysten aika lisääntyy entisestään kaksituntisiksi.

Jo toista kertaa TTK yhdistää voimansa Roosa nauha -kampanjan kanssa, jonka kunniaksi lokakuussa tullaan nauttimaan yhdestä spesiaalista hyväntekeväisyyslähetyksestä.

Seuraa sarjaa suoraan MTV:n sivulta tästä.

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta IHMISET

  • IHMISET

    Suomen kansalaiset valloittavat Sveitsin

    Kirjoittanut

    Maailman suurin musiikkiviihdeohjelma Eurovision Song Contest järjestetään tänä vuonna Sveitsin Baselissa. Ihmiset Ensimmäinen semifinaali järjestetään viisuviikon...

  • IHMISET

    Uusi kausi uudet kujeet

    Kirjoittanut

    Jo viidesti Kultaisella Venlalla palkitun Suurmestarin kuudes tuotantokausi starttaa MTV:n sunnuntai-illoissa 27.4. Ihmiset Jaakko Saariluoma laatii...

  • IHMISET

    Lapin masemissa katsotaan kuka on kuka

    Kirjoittanut

    Viime keväänä tv-ruutuihin palannut Suuri seikkailu saa jatkoa. Uudella kaudella nähdään jälleen joukko julkisuudesta tuttuja henkilöitä,...

  • IHMISET

    Nenäpäivän uudet kujeet

    Kirjoittanut

    Nenäpäivä-keräys huipentuu lauantaina 22.3. Nelosella ja Ruudussa esitettävään kaksituntiseen suoraan lähetykseen. Ihmiset Kaksituntisen suoran lähetyksen juontavat...

  • IHMISET

    Nina myy ja Marko remppaa

    Kirjoittanut

    Remppa vai muutto Suomi uudistui, kun sisustusarkkitehti Marko Paananen saa leikkimieliseksi kilpakumppanikseen kiinteistönvälittäjä Nina Schönbergin. Ihmiset...

Ylös