Seuraa meitä

Kotimaisten poliisisarjojen vyöry

IHMISET

Kotimaisten poliisisarjojen vyöry

Poliisityötä, nyrkkeilyä ja perhe-elämää Suomen suurimmassa ja harvaan asutuimmassa poliisipiirissä Lapissa. Saara Kotkaniemi tähdittää uutuusdraamaa Pohjoisen Tähti 7.3. alkaen.

Entinen nyrkkeilyn maailmanmestari Maria Pudas (Saara Kotkaniemi) ratkaisee todellisiin tapahtumiin perustuvia rikoksia Lapissa. Kun Marialle paljastuu hänen isänsä suuret velat, hän päättää tehdä paluun nyrkkeilykehään auttaakseen perhettään. Ilman nyrkkeilyottelun voittoa Pudaksen perheen maailma on hajota palasiksi. Sarjan muissa keskeisissä rooleissa nähdään Iina Kuustonen, Karim Rapatti, Heikki Ranta, Katariina Kaitue ja Eero Saarinen. Sarjan on käsikirjoittanut Timo Varpio ja ohjannut Teppo Airaksinen. Saara Kotkaniemi valmistui Teatterikorkeakoulusta teatteritaiteen maisteriksi vuonna 2012. Suomen elokuvasäätiö julkaisi vuonna 2020 Kotkaniemen laatiman ohjeistuksen intiimikohtausten tekemiseen kameratyöskentelyssä.

Pohjoisen tähti 7.3.2023 Yle Areenassa koko sarja ja Yle TV1:ssä 12.3. alkaen sunnuntaisin klo 21.00

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta IHMISET

  • IHMISET

    Isä ja tytär rosvojen jäljillä

    Kirjoittanut

    Murha Hangossa on Matti Remeksen Ruben Waara -romaaneihin perustuva rikossarja. Matti Ristisen näyttelemä, juuri 50 vuotta...

  • IHMISET

    Onnettomuustutkijan arkipäivää

    Kirjoittanut

    Ylen kotimaisessa uutuusdraamassa valtava junaonnettomuus idyllisessä pikkukaupungissa järkyttää koko Suomea, ja Marita Kaila joutuu uransa vaikeimman...

  • IHMISET

    Ammattiauttajat kuppiloiden apuna

    Kirjoittanut

    Uudistusta kaipaavat suomalaiskuppilat saavat jälleen tuulta purjeisiinsa, kun rakastettu ja hyväntuulinen Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja...

  • IHMISET

    Hullunkuriset perheet

    Kirjoittanut

    Venla-palkitun Atte Järvisen ohjaaman ja käsikirjoittaman Sunnuntailounaan uusi tuotantokausi alkaa maaliskuussa. MTV-alkuperäissarjan neljännellä tuotantokaudella Eevi (Elena...

  • IHMISET

    Rikoksen anatomia saa uuden juontajan

    Kirjoittanut

    Rikoksen anatomian uutena juontajana nähdään Kristiina Komulainen, jonka johdolla perehdytään kahteentoista suomalaisia puhuttaneeseen ja koskettaneeseen rikokseen....

Ylös