Seuraa meitä

M/S Romantic räjäytti potin

IHMISET

M/S Romantic räjäytti potin

Jani Volasen ja Tommi Korpelan 4-osainen sarja M/S Romantic on saanut kauttaaltaan ylistäviä kannanottoja. Sarjassa matkataan ihmismielen sopukoihin ruotsinlaivan uumenissa.


Sarjan käsikirjoitus ja näyttelijätyö ovat omaa luokkaansa. Jos tätä ei ole vielä tullut nähdyksi, nyt kipin kapin YLE Areenaan ja nauttimaan.
M/S Romantic, yksi ilta ruotsinristeilyllä. Kuusi tarinaa onnesta ja onnettomuudesta. Jani Volasen ohjaama 4-osainen minisarja kertoo yhden illan, yön ja aamun tapahtumat Helsingin ja Tukholman välisellä risteilyaluksella. Sarja on sekoitus koomisviritteistä draamaa ja tragedian alleen kätkevää komediaa.
Suljetussa, pienen talon kokoisessa tilassa eri tarinat risteilevät ja kohtaavat uudestaan ja uudestaan matkustajien vaellellessa kerroksesta toiseen jahdaten kuka mitäkin: uutta rakkautta, yhden yön rakkautta, hääonnea, huomiota -mitä tahansa kontaktia.
Pikkutarkka risteilyisäntä Jocke (Hannu-Pekka Björkman) palaa isyyslomaltaan laivalle oikomaan asiat, jotka on jälleen kerran hoidettu pieleen. Ikuinen sinkkumies ja risteilykonkari Kaide (Antti Luusuaniemi) tuo tuoreeltaan eronneen työkaverinsa Empun (Antti Heikkinen) laivalle tutustumaan risteilyjen lainalaisuuksiin.
Hääpari Pike (Annika Aapalahti) ja Jamo (Sami Ahonen) on keksinyt originellin idean viettää juhlaseremoniansa risteilyllä. Konferenssimatkalla oleva yksityisyrittäjä Matias (Petteri Pennilä) luulee löytävänsä elämänsä rakkauden laivan speed-datingistä. Sukulaismies Veli (Santeri Kinnunen) on saanut tehtäväkseen saattaa 6-vuotias siskonpoikansa Samu (Iivo Tuuri) laivalla lahden yli vanhempiensa luo. Vanhempiensa kanssa risteilylle tulleet Annika (Vilma Sippola) ja Kaapo (Amos Brotherus) päätyvät öiselle kannelle mielessään pakosuunnitelma kaikesta ja etenkin vanhemmista.

Tällaisia me olemme

Ilmassa on romantiikkaa, rakkautta, kaipuuta, onnea. Ja sitten joku tai jotain putoaa mereen, laivan sähköt katkeavat ja kaikkialla on pimeää…
Loistavan käsikirjoituksen ovat rakentaneet Jani Volanen ja Tommi Korpela.
Volanen ja Korpela ovat tehneet sarjan, josta kaverien kädenjälki on tunnistettavissa.
M/S Romantic ei ole kuitenkaan pelkkää dragikomediaa eikä draamaa. Se luotaa ihmismielen sopukoita, humoristisesti ja ymmärtäväisesti tarkkaillen.
Hannu-Pekka Björkman, risteilyisäntä Jockena tekee varmaan yhden uransa parhaista roolitöistä. Antti Luusuaniemen, Iivo Tuurin, Anna Paavilaisen, Vilma Sippolan, Petteri Pennilän, Santeri Kinnusen ja Tommi Korpelan loistavien roolisuorituksien seuratessa aivan perässä. M/S Romantic saattaa tällaisena kokonaisuutena olla ehkä parasta, mitä kotimaisessa televisioviihteessä on nähty.
Kun tulevaisuudessa jaetaan televisio-ohjelmille suunnattuja Telvis -palkintoja, ei tarvine kovin suuresti mietiskellä mihin suuntaan nämä palkinnot tullaan jakamaan.

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta IHMISET

  • IHMISET

    Suomen kansalaiset valloittavat Sveitsin

    Kirjoittanut

    Maailman suurin musiikkiviihdeohjelma Eurovision Song Contest järjestetään tänä vuonna Sveitsin Baselissa. Ihmiset Ensimmäinen semifinaali järjestetään viisuviikon...

  • IHMISET

    Uusi kausi uudet kujeet

    Kirjoittanut

    Jo viidesti Kultaisella Venlalla palkitun Suurmestarin kuudes tuotantokausi starttaa MTV:n sunnuntai-illoissa 27.4. Ihmiset Jaakko Saariluoma laatii...

  • IHMISET

    Lapin masemissa katsotaan kuka on kuka

    Kirjoittanut

    Viime keväänä tv-ruutuihin palannut Suuri seikkailu saa jatkoa. Uudella kaudella nähdään jälleen joukko julkisuudesta tuttuja henkilöitä,...

  • IHMISET

    Nenäpäivän uudet kujeet

    Kirjoittanut

    Nenäpäivä-keräys huipentuu lauantaina 22.3. Nelosella ja Ruudussa esitettävään kaksituntiseen suoraan lähetykseen. Ihmiset Kaksituntisen suoran lähetyksen juontavat...

  • IHMISET

    Nina myy ja Marko remppaa

    Kirjoittanut

    Remppa vai muutto Suomi uudistui, kun sisustusarkkitehti Marko Paananen saa leikkimieliseksi kilpakumppanikseen kiinteistönvälittäjä Nina Schönbergin. Ihmiset...

Ylös