Seuraa meitä

Susanna innolla uuteen pestiin

IHMISET

Susanna innolla uuteen pestiin

Suomalaisille vuosina 1992–2002 tutuksi tullut ja suosituksi kasvanut Tuttu Juttu Show teki paluun MTV3-kanavalle. Ohjelmassa selvitetään, kuinka hyvin parisuhteessa elävät todella tuntevat oman kumppaninsa.

Tuttu Juttu Showta luotsaa Timo Koivusalo, jonka uutena juontajaparina toimii Puoli seitsemän -ohjelmasta tuttu Susanna Laine.
Laine kertoi MTV Uutisille olleensa innoissaan heti, kun häntä pyydettiin mukaan ohjelmaan. Hän seurasi ohjelmaa aikanaan tiiviisti ja pitää sen formaatista.
–Se on niin hyvä, että se kantaa edelleen, hän toteaa.
Laineen mukaan ohjelman rakenne on vanha tuttu, mutta pieniä yksityiskohtia päivitetään sopimaan paremmin nykyaikaan.
Susanna Laineen ja Timo Koivusalon tiet ovat aiemmin kohdanneet Talent Suomi -ohjelman ensimmäisellä kaudella vuonna 2007.
–Meillä synkkaa tosi hyvin. Hän on ihan virtuoosi omassa genressään, mieletön esiintyjä, joka on tehnyt stand upia jo silloin, kun kukaan muu Suomessa ei tehnyt, Susana luonnehtii Koivusaloa.
Tuttu Juttu Show’n juontajana Koivusalon kanssa nähtiin aiemmin Joel Hallikainen. Laine ei koe astuvansa Hallikaisen saappaisiin, sillä alkuperäisestä ohjelmasta on kulunut jo aikaa.
–Hänellä ja Koivusalolla oli hyvä kemia, toivottavasti meilläkin on, Laine toteaa.
–Olen todella mielissäni, kun pääsen legendaariseen Tuttu Juttuun mukaan, Susanna jatkaa.
–Odotin todella innolla kuvausten alkua ja sitä hetkeä, kun saa astella odotuksesta kuhisevaan studioon ja sanoa kameralle: Hyvät katsojat, tästä se lähtee: Tuttu Juttu Show, Timo Koivusalo kertoo.

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta IHMISET

  • IHMISET

    Mutta kun ne hormonit!

    Kirjoittanut

    Hormonit! on Johanna Vuoksenmaan luoma uusi kahdeksanosainen draamakomedia. Sen keskiössä ovat nimensä mukaisesti hormonit ja niiden...

  • IHMISET

    Kuka kokkaa kovimmin

    Kirjoittanut

    Uusi MasterChef Suomi: Professionals -kausi alkaa MTV3-kanavalla torstaina 7.9. klo 20. Kun ammattikokit ovat asialla, varmaa...

  • IHMISET

    Tanssiparketin uudet parit

    Kirjoittanut

    Tanssii Tähtien kanssa starttaa MTV:llä sunnuntaina 3.9. esittelyjaksolla. Kauden alussa 10.9. alkaen katsojia hellitään kahdella erikoispitkällä...

  • IHMISET

    Tuttuja ja ei niin tuttuja kasvoja

    Kirjoittanut

    Vain elämää alkaa Nelosella syyskuussa. Uusi kausi kuvattiin tuttuun tapaan Hirvensalmen Satulinnassa, jossa kahdeksan tunnettua artistia...

  • IHMISET

    Pehkonen, Mahadura ja Mertaranta

    Kirjoittanut

    Kesäterassi -keskusteluohjelman seitsemäs tuotantokausi alkaa heinäkuussa MTV3-kanavalla ilman Lorenz Bacmania. Arki-iltaisin nähtävää keskusteluohjelmaa ovat juontaneet vuosien...

Ylös