Seuraa meitä

Vievätkö koronarajoitukset kaikki kisat?

IHMISET

Vievätkö koronarajoitukset kaikki kisat?

Yle välittää kotimaisia yleisurheilun huippuhetkiä kanavillaan myös tulevana kesänä. Yle televisioi Kalevan kisojen ja Suomi-Ruotsi -maaottelun lisäksi neljä GP-osakilpailua, kaksi muutaman lajin teemakilpailua, Paavo Nurmen kisat ja Helsingin Tähtikisat. Syyskuussa Ylen kanavilla mitellään viesti- ja maastojuoksun Suomen mestaruuksista.


Yleisurheilu on suomalaisille rakas laji, ja tv-lähetykset keräävät kovat katsojaluvut joka kesä. -Kun suuret tapahtumat on peruttu, kysyntää riittää entistäkin enemmän kotimaiselle yleisurheilulle. Seuraamme tietenkin tarkasti koronatilanteen kehittymistä, mutta toiveenamme on järjestää urheilijoille mahdollisuuksia näyttää taitojaan suomalaisille tv-katsojille, kertoo Ylen urheilupäällikkö Joose Palonen.
Suomen hallitus linjasi maanantaina 4. toukokuuta kokoontumisrajoitusten muutoksista ja urheilukilpailujen sallimisesta kesäkuusta alkaen. Pian hallituksen ilmoituksen jälkeen Yle ja SUL sinetöivät sopimuksen kesän televisiokilpailuista.
-Ylen televisioimat kilpailut ovat yleisurheilukesän selkäranka niin urheilijoillemme kuin yleisurheilun yleisöllekin. Kiitos Ylen ja kisajärjestäjien erinomaisen yhteistyön, kesän aikataulu saatiin nopeasti uuteen kuosiin, joka istuu viranomaisten uusiin linjauksiin, sanoo SUL:n puheenjohtaja Sami Itani.
Yleisurheilun GP-sarjan oli määrä alkaa Joensuussa kesäkuussa, mutta osakilpailu peruttiin. Joensuun kilpailun korvaa Kuortaneen kilpailu, jonka ajankohta siirtyi juhannukselta elokuun alkuun. GP-kilpailuja järjestetään alkuperäisen suunnitelman mukaan neljä.
-Lähtökohtana on, että poikkeuksetta noudatamme kilpailuja järjestäessä viranomaisten ohjeita ja suosituksia. Nyt odotamme, millaisia ohjeita aluehallintoviranomaisilta tulee. Sen jälkeen tiedämme tarkasti kuinka toimitaan esimerkiksi yleisön suhteen, Itani sanoo.
Ylen yleisurheilulähetykset alkavat kesäkuun lopussa uudella muutaman lajin teemakilpailulla. Myös heinäkuussa nähdään uudenlainen teemakilpailu.
-Yle Urheilu on käynyt jatkuvaa keskustelua SUL:n kanssa ja hakenut luovia ratkaisuja toteuttaa kisojen aikataulut ja televisioinnit. Poikkeustilanteessa on syntynyt uusia ideoita, joita päästään kokeilemaan tänä kesänä. Teemakisat ovat tästä yksi esimerkki, sanoo Yle Urheilun vastaava tuottaja Jouko Jarva.

Yleisurheilun tv-kilpailut 2020 Ylen kanavilla
pe-la 26.-27.6. Teemakisat
ke 8.7. GP-kilpailu, Jyväskylä
ke 15.7. GP-kilpailu, Lahti
ke-to 22.-23.7. Teemakisat
la 1.8. GP-kilpailu, Kuortane
ke 5.8. GP-kilpailu, Espoo
ti 11.8. Paavo Nurmi Games, Turku
to-su 13.-16.8. Kalevan kisat, Turku
ke 26.8. Tähtikisat, Helsinki
la-su 4.-5.9. Suomi-Ruotsi-ottelu, Tampere
la-su 12.-13.9. SM-viestit, Kotka
su 27.9. SM-maastot, Kurikka

Paavo Nurmi Gamesin ja Kalevan kisojen selostajina tv-lähetyksissä toimivat Jussi Eskola ja Kimmo Porttila.
HUOM! Koronatilanne ja viranomaisohjeistukset voivat vaikuttaa kesän urheilutapahtumien järjestämiseen ja tuoda muutoksia urheilulähetyksiin.

Kuva: Anssi Mäkinen YLE

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta IHMISET

  • IHMISET

    Suomen kansalaiset valloittavat Sveitsin

    Kirjoittanut

    Maailman suurin musiikkiviihdeohjelma Eurovision Song Contest järjestetään tänä vuonna Sveitsin Baselissa. Ihmiset Ensimmäinen semifinaali järjestetään viisuviikon...

  • IHMISET

    Uusi kausi uudet kujeet

    Kirjoittanut

    Jo viidesti Kultaisella Venlalla palkitun Suurmestarin kuudes tuotantokausi starttaa MTV:n sunnuntai-illoissa 27.4. Ihmiset Jaakko Saariluoma laatii...

  • IHMISET

    Lapin masemissa katsotaan kuka on kuka

    Kirjoittanut

    Viime keväänä tv-ruutuihin palannut Suuri seikkailu saa jatkoa. Uudella kaudella nähdään jälleen joukko julkisuudesta tuttuja henkilöitä,...

  • IHMISET

    Nenäpäivän uudet kujeet

    Kirjoittanut

    Nenäpäivä-keräys huipentuu lauantaina 22.3. Nelosella ja Ruudussa esitettävään kaksituntiseen suoraan lähetykseen. Ihmiset Kaksituntisen suoran lähetyksen juontavat...

  • IHMISET

    Nina myy ja Marko remppaa

    Kirjoittanut

    Remppa vai muutto Suomi uudistui, kun sisustusarkkitehti Marko Paananen saa leikkimieliseksi kilpakumppanikseen kiinteistönvälittäjä Nina Schönbergin. Ihmiset...

Ylös