Seuraa meitä

Rajaturvallisuutta vahvistetaan

KOLUMNIT

Rajaturvallisuutta vahvistetaan

Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa jatkuu kahdeksatta kuukautta. Sota näyttää jatkuvan vielä pitkään, mutta Venäjä tulee tämän sodan häviämään. Ukrainaan hyökkääminen oli mieletön virhearvio Venäjältä. Se yliarvioi omien asevoimien suorituskyvyn, aliarvioi Ukrainan tahdon puolustaa itseään ja myöskin lännen yhtenäisyyden. Nyt Venäjä näyttää vastaavan virhearvioon tekemällä uusia virheitä: puhumalla löysästi ydinaseista, eskaloimalla ja tekemällä näytelmän laittomista alueiden liittämisistä itseensä. Kaksi viikkoa sitten Venäjä liitti neljä Ukrainalle kuuluvaa aluetta itseensä: Zaporižžjan, Hersonin, Luhanskin ja Donetskin alueet ovat Putinin mukaan nyt osa Venäjää, mikä on räikeästi YK:n peruskirjan ja alueellisen koskemattomuuden perusperiaatteita vastaan. Kansainvälinen yhteisö ei niitä tunnusta, mistä kertoo myös YK:n yleiskokouksen hyväksymä päätöslauselma: Venäjän alueliitokset tuomitsi 143 maata. Huomattavaa kuitenkin on, että 35 maata pidättäytyi äänestämästä. Nämä maat tasapainottelevat idän ja lännen välillä ja äänestävät intressiensä mukaan. Venäjän tekemien alueliitoksien ja sanaseremonioiden takaa piirtyy kuitenkin karu kuva sen sodankäynnistä: Venäjä on joutunut perääntymään useilta valloittamiltaan alueilta. Kritiikki näkyy nyt myös selvemmin Venäjän mediassa, ja syynä on varmasti osittainen liikekannallepano. Arvostelu voi johtaa laajempaan valtiokoneiston kyseenalaistamiseen, mutta valitettavasti Putinin hallinnon kykyä tukahduttaa soraääniä ei voi aliarvioida.

Olemme tukeneet Ukrainaa sodan alusta lähtien ja viime viikolla Suomi hyväksyi yhdeksännen avunantopaketin Ukrainalle. Tuki on ollut jatkuvaa ja sille on ollut laaja yhteisymmärrys. Venäjän julistama osittainen liikekannallepano on jälleen lisäsyy pohtia, miten Suomen pitää reagoida hyökkäyssotaan. Suomi kielsi venäläisten turistiviisumit syyskuun lopussa. Suomeen pääsee venäläisiä enää rajatuista syistä. On selvää, etteivät julmaa hyökkäyssotaa käyvän maan kansalaiset voi matkustaa vapaasti Euroopassa ja elää niin, että sodan vaikutukset eivät näkyisi arjessa käytännössä. Turistiviisumien lakkauttamisen lisäksi vahvistamme rajaturvallisuutta. Ensi vuoden valtion budjetissa lisätään selvästi resursseja rajalle. Itärajalle suunnitellaan rakennettavaksi myös raja-aitaa, joka kattaisi osan, esimerkiksi 10-20 prosenttia rajasta. Tuen raja-aidan rakentamista, mikäli Rajavartiolaitos katsoo sen myös tarpeelliseksi. Tärkeintä on, että Rajavartiolaitoksella on kyky turvata raja kaikissa olosuhteissa.

Perusteellinen varautuminen kannattaa. Suomeen ei kuitenkaan kohdistu sotilaallista uhkaa, sillä Venäjä on keskittänyt joukkonsa Ukrainaan. Sodan lopulle Ukrainassa ei näytä olevan näköpistettä. Ja vaikka joku sattumalta tulisi sanoneeksi täydellisen totuuden, hän ei sitä itse tietäisi. Kaikki tukeutuvat todennäköisyyksiin, kuten Ksenofanes aikanaan totesi. Kun sota jatkuu ja ilmat kylmenevät tärkein tehtävämme ylitse muiden on huolehtia, että lännen tuki Ukrainalle jatkuu ja EU pysyy pakoterintamassa yhtenäisenä.

Antti Lindtman

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta KOLUMNIT

Ylös